
Testaa itsesi! Tällä uskomattomalla illuusiolla ei voi huijata skitsofreenikkoa eikä humalaista
Illuusiot huijaavat aivojamme näkemään jotain, mitä ei ole olemassa. Tämä johtuu aivojen kyvystä hahmottaa ja muodostaa kokonaisuuksia saamistaan visuaalisista virikkeistä.
Vuonna 2006 tehty video on noussut jälleen esille häkellyttävän illuusionsa ansiosta ja myös sen vuoksi, että sillä voidaan nopeasti selvittää, kärsiikö potilas skitsofreniasta. Myös humalaisten väitetään reputtavan tämän testin.
Videolla pyörii ontto Charlie Chaplinin elokuvahahmon näköinen pää, joka on naamarimaisesti edestä kolmiulotteinen eli kupera ja takaa ontto eli kovera. Normaalit aivot hahmottavat pään edestä kuperana, mutta kun pää kääntyy ja sen takapuolen kovera puoli alkaa paljastua, aivomme tekevät tahdostamme riippumattoman suoranaisen taikatempun ja yhtäkkiä näemme pään jälleen kuperana, eli Chaplin näyttää jälleen katsovan meitä kohti. Lisäksi tuossa vaiheessa pää näyttää pyörivän vastakkaiseen suuntaan. Kun pään etupuoli alkaa jälleen näkyä, huomaamme hetken aikaa osan pään koverasta sisäpuolesta.
Vaikka siis tiedämme, että näkemämme pää on kääntyessään poispäin kovera ja oikeasti sen pitäisi katsoa meistä poispäin, näemme sen silti kuperana, eli meitä kohti katsovana.
Aivoneurologian tutkijat Danai Dima ja Jonathan Roiser loivat videon nähdäkseen, miten 13 skitsofreenikon aivot reagoivat illuusioon verrattuna 16 täysin terveen ihmisen reaktioihin. Illuusio huijasi jokaista tervettä koehenkilöä, mutta yksikään skirtsofreenikko ei mennyt vipuun, eli he näkivät kääntyneen pään koverana. Skitsofreenikon aivot eivät kyenneet automaattiseen hahmottamiseen.
Diman ja Roiserin mukaan skitsofreenikkojen havainnot pätevät myös humalaisiin sekä jonkin huumausaineen vaikutuksen alaisena oleviin ihmisiin. Humaltuneen aivoissa vallitsee siis samanlainen katkos kuin skitsofreenikoilla siitä, mitä hänen aivonsa näkevät ja olettavat näkevänsä.
Metropoli.netin toimitus teki testin selvin päin eikä kyennyt välttymään taianomaiselta illuusiolta, mutta humaltuneena emme sitä ole (vielä) kokeilleet.
Haluatko sinä testata ”tieteen nimissä” esimerkiksi pikkujouluissa, huijaako tämä illuusio iloisessa olotilassa leijuvia aivojasi, vai näetkö Chaplinin onton pään sellaisena kuin se on?
Jaa uutinen myös Facebookissa!
Lähde: Wired
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 000:een eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
- Sanna Marin julkaisi kuuman bikinikuvan – Jestas mikä bikinikroppa!
- MTV: Elina Tervo sai viestejä Aku hirviniemeltä: ”Se menisi paremmin sitten kameran edessä”
- Ikäviä uutisia satelee: törkyviestejä lähetellyt Aku lensi ulos merkittävästä tuotannosta
- Iida Vainio kosti Archielle? Julkaisi rohkean ja paljonpuhuvan kuvan komistusten kanssa
- Hui! Katri Helena valmistautuu Linnan juhliin yllättävällä tavalla
- Erna Husko poseeraa viettelevästi rintaliiveissä viitaten mysteerihenkilöön: ”Ajattelen sinua”
- Erika Vikman julkaisi intiimin pusukuvan mysteerilääkärin kanssa
- Iida Vainio raivostui Archien Cruzin pusukuvasta: ”Kuinka kehtaat?! Mikä luuseri”
- Julkaisiko Archie vahingossa pusukuvan tuntemattoman naisen kanssa? Poisti otoksen nopeasti
- Chachi Hildén julkaisi herkän synnytyskuvan – Jukka reagoi paljonpuhuvalla tavalla
- Iida Vainio kosti Archielle? Julkaisi rohkean ja paljonpuhuvan kuvan komistusten kanssa
- Iida Vainio raivostui Archien Cruzin pusukuvasta: ”Kuinka kehtaat?! Mikä luuseri”
- Erna Husko poseeraa viettelevästi rintaliiveissä viitaten mysteerihenkilöön: ”Ajattelen sinua”
- Ikäviä uutisia satelee: törkyviestejä lähetellyt Aku lensi ulos merkittävästä tuotannosta
- Tältä näyttää Jari Litmasen upea Ly-vaimo: poseeraa bikineissä
- Tältä Sofia Belórf näyttää ilman meikkiä – kuva
- Kodittoman Helena Koivun entinen jenkkiökytalo on myynnissä: ”Kaikki muu annetaan hänelle”
- Rita Behm poseeraa blondina – tulikuumat kuvat saivat ylistystä
- Iida Vainio paljastaa julman totuuden: ”Yks iso syy minkä takia mä en mennyt yläasteen jälkeen lukioon”
- Julkaisiko Archie vahingossa pusukuvan tuntemattoman naisen kanssa? Poisti otoksen nopeasti