
Hottikset-julkkiksilta uusi muodonmuutosohjelma – hae mukaan täältä!
Hottikset-sarjasta tutut ystävykset Juha Immonen ja Joni Virtanen aloittavat uuden muodonmuutosohjelman, jossa kaksikko stailaa kauneusalan ammattilaisten kanssa heille ennestään tuntemattoman naisen uuteen uskoon.
Kaksikon mukaan idea lähti alunperin siitä, kun molemmat ovat kokeneet melkoisen muodonmuutoksen viime vuosien aikana. Immonen on mm. pudottanut yli painoa yli 30 kiloa ja otattanut jonkin verran kauneustoimenpiteitä. Virtanen on käynyt nenäleikkauksessa ja kohentanut piirteitään. Tyylikin on vaihtunut molemmilla melko suuresti.
– Sellainen motivoi sekä inspiroi monia ihmisiä, varsinkin naisia ja yhteydenottoja on sadellut meille, juurikin naisilta, ihan kaikenikäisiltä, jotka ovat kaivanneet apuamme tälläiseen vastaavaan muodonmuutokseen, Virtanen kertoo Metropoli.netille.
– Seurasimme jenkkirealityä (Hurja muodonmuutos) jossa käytettiin lähes kaikkia mahdollisia menetelmiä saadakseen kohteista tosi näyttäviä. Siitä mekin innostuimme todenteolla, Virtanen sanoo.
Kaksikko luo oman versionsa amerikkalaissarjasta nettisarjan muotoon. Ohjelman työnimenä on Me stailataan.
– Me ollaan aina oltu kiinostuneita kauneudesta ja minulla on kauneuden hoitoalasta yli kymmenen vuoden kokemus. Meillä on silmää ja tahtoa tehdä ihmisista hiukan ympäristöystävällisempiä, sekä tuoda lisää itsevarmuutta myös sen kautta, Immonen sanoo.
– Tavoitteena on siis stailata hänet ja tuoda hänen parhaimmat puolet esiin. Luvassa on varmasti myös kommelluksia ja hauskanpitoa ei puutu. Eli tämä on niin sanotusti hyvän mielen nettisarja. Ja haluamme tuoda ihmisille oikeasti huikean muutoksen, Immonen jatkaa.
Apunaan kaksikko käyttää monia kauneusalan ammattilaisia.
– Meillä on mukana kokonainen rautainen ammattilaistaustatiimi, jotka huolehtivat lopputulosten olevan huikeita, toki meidän säännöillä ja ideoilla. Vierailemme The Lookin lisäksi Golden Eyelashes -ripsistudiossa ja Studio Rasmussen -kampaamossa, sekä käydään hakemassa uusi tyyli Fiorella-nimisesta vaatekaupasta, Virtanen kertoo.
Ensimmäinen stailauskohde on 32 vuotias espoolainen nainen, joka työskentelee liikunnan parissa. Immoselle on kerrottu, että naiselta on jäänyt itsensä ehostaminen taka-alalle.
– Haluamme tuoda hänelle hymyn kasvoille ja tottakai niin upean ulkomuodon, mitä hän on ansainnutkin. Sen jokainen nainen ansaitsee, Virtanen sanoo.
– Odotamme todella innoissamme ensimmäisiä kuvauksia, jotka onkin jo ensi kuun alussa, Virtanen hihkuu.
Juha Immonen ja Joni Virtanen etsivät lisää naispuolisia stailattavia uuteen muodonmuutosohjelmaan. Virtanen kertoo, miten voit päästä mukaan:
– Lähetä itsestäsi lyhyt esittely kuvan kera (ikä, harrastukset, paikkakunta). Kerro mielellään lyhyesti toiveistasi ja mikä sai sinut hakemaan mukaan. Jos olet valmis siihen, että sinusta hiotaan säihkyvä timantti, etkä ujostele kameraa, niin rohkeasti vain sähköpostia ja hakemusta tulemaan meille: [email protected].
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Väite: Beckhamien hääjuhla päättyi karulla tavalla – Victoria varasti morsiamen show’n
- Prinssi Harrylta erikoinen paljastus Catherinesta
- Kasinorakastajan blogi: Toukokuun kaameimmat pelit kasinoilla
- Susanna Penttilä myi käytetyt pikkuhousunsa – tämän verran niistä sai pulittaa!
- Vauvamasu ja 12 sentin korkkarit – Meghan valittaa raskausajastaan hovissa
- Lähipiiri paljastaa: Uutta tietoa Beckhamien perhekriisistä
- Käärijältä shokki-ilmoitus: ”Syksyllä sanotaan hei hei”
- Kerttu Rissanen avautuu: Järkyttäviä uutisia!
- Vappu Pimiä kärsii terveyshuolista – ”En ole viimeisen parin vuoden aikana pystynyt…”
- Erika Vikman puhuu suunsa puhtaaksi – suora kuitti Euroviisumatkasta
- Kerttu Rissanen avautuu: Järkyttäviä uutisia!
- Vauvamasu ja 12 sentin korkkarit – Meghan valittaa raskausajastaan hovissa
- Lähipiiri paljastaa: Uutta tietoa Beckhamien perhekriisistä
- Vappu Pimiä kärsii terveyshuolista – ”En ole viimeisen parin vuoden aikana pystynyt…”
- Susanna Penttilä myi käytetyt pikkuhousunsa – tämän verran niistä sai pulittaa!
- Käärijältä shokki-ilmoitus: ”Syksyllä sanotaan hei hei”
- Kerttu Rissanen ja Sami Uotila: muutakin kuin ystävyyttä?
- Archie Cruz viis veisasi liikennesäännöistä – katso kuvat!
- Prinssi William ja prinsessa Catherine: Perheenlisäystä!
- Erika Vikman puhuu suunsa puhtaaksi – suora kuitti Euroviisumatkasta