Perusämmä vietti viime viikolla ansaittua lomaa Kroatian upeissa maisemissa. Lomailun ohessa hän postaili matkakuvia ja -kuulumisia sosiaalisen median kanavilleen.

Lomalta palaaminen ei sitten sujunutkaan ihan niin pehmeästi, kuin olisi voinut toivoa: Perusämmä törmäsi astetta epämukavampaan yllätykseen netin syövereissä, eli hänen nimellään ja kuvallaan oli tehty luvaton treffi-ilmoitus.

Kyseinen ”kissankesyttäjä”-ilmoitus ei kuitenkaan ollut Perusämmän tuotosta, vaan ilmeisesti jollakin on kesälomien alettua ollut liikaa aikaa käsissään.

Kannattaa kuitenkin muistaa, että some-tilien tai treffi-ilmoitusten teko toisen henkilön nimellä ja kuvalla on rikos.

Perusämmä kuittasi tapauksen Instagram-tilillään hyvällä huumorilla ja rennolla asenteella. Lyhyen loman jälkeen hän on taas kirjaimellisesti pelipaikoilla, ja livestriimit jatkuvat normaalisti.

Sunnuntaina Janina piti ensimmäisen lomanjälkeisen striiminsä, ja jännitystä slottien pelaamiseen toi ”iso heinäsirkka”, jota Perusämmä yritti pyydystää pois häiritsemästä. Myöhemmin eräs kommentoija korjasti, että ”jättihyttynen” olikin itse asiassa kirsisääski.

Perusämmän striimeissä saattaakin siis välillä olla myös opetuksellinen osio.

Jotta kauden parhaat tarjoukset eivät mene sinulta ohi, kannattaa laittaa Janina heti seuraukseen sekä Instagramissa, että Snapchatissa, sekä tietysti liittyä tyllerön Twitch-livestriimeihin mukaan joka maanantai, keskiviikko, torstai ja sunnuntai.