Punainen kortti häille ja intohimolle – näistä asioista suomalaiset luopuvat jalkapallon vuoksi
Vaikka jääkiekko on suomalaisten epävirallinen kansallislaji urheilussa, myös jalkapallolle riittää suorastaan fanaattista fanitusta. Futis on monille suomalaisille jopa niin tärkeää, että se ajaa hyvinkin monien muiden asioiden ohi.
Hotels.comin julkistama ja Expedia Groupin tekemä jalkapalloon liittyviin matkatrendeihin porautuva Destination: Football -tutkimus paljastaa, mitä kaikkea ihmiset ovat valmiita tekemään jalkapallon vuoksi.
Häät ja hautajaiset häviöllä
Suomalaiset futisfanit myöntävät muun muassa jääneensä pois syntymäpäiväjuhlilta (17 %), häistä (9 %) ja jopa hautajaisista (3 %) mennäkseen katsomaan jalkapallo-ottelua paikan päälle.Peuhaaminen ja työt paitsiossa
Futisfaneilla on selvästi tärkeysjärjestys jonkinlaisella kohdalla, sillä 32 % suomalaisista milleniaaleista jättäisi seksin väliin katsoakseen futista livenä. 28 % suomalaisista kertoo lintsanneensa jossain vaiheessa töistä nähdäkseen Zlatanin tai Ronaldon huippupeliä (#sorrynotsorry). Ehkä hieman yllättäen futista fanittavat naiset ottavat lajin vielä miehiäkin vakavammin: 23 % naisfaneista suunnittelee vuosiloman ja matkasuunnitelmat jalkapallon ympärille, kun miesten vastaava osuus on 7 %.Vauvat vaihtopenkille
5 % suomalaisista miehistä myöntää, että he jättäisivät lapsensa syntymän väliin, mikäli heillä olisi mahdollisuus päästä UEFA Mestarien liigan finaalimatsiin.Palloja pullojen sijaan
84 % suomalaisista milleniaaleista luopuisi ilomielin alkoholin juomisesta kuukauden ajaksi nähdäkseen futispelin livenä.Futishullut oma lukunsa
Satunnainen hääjuhlien tai lasten vanhempainiltojen väliin jättäminen (10 %) ei ehkä ole niin vakavaa, mutta 3 % suomalaisista voisi jättää väliin oman häämatkansa, lähes 2 % OMAT häänsä ja 6 % oman lapsensa syntymän nähdäkseen futismatsin livenä. Jalon pelin arvostukselle ei ole rajoja. Netflix-hengailu ei enää kiinnosta 32 % milleniaaleista, jotka jättäisivät peuhaamisen ja peiton alla pelehtimisen väliin päästäkseen pallokentän laidalle. Futishullut milleniaalit tekevät kaikkensa ollakseen paikalla kannustamassa joukkuettaan: 84 % ilmoittaa voivansa olla kuukauden myös ilman alkoholia nähdäkseen futismatsin livenä – taistelu on todellista. Ei mikään ihme, että futisfaneilta jää väliin häitä, hautajaisia ja työpäiviä, sillä he käyvät kausittain katsomassa keskimäärin kuusi peliä, joista kolme on vierasottelua. He viipyvät kohteessaan keskimäärin kaksi päivää. Erityisen sitoutuneet fanit (2 %) ilmoittavat katsovansa yli 31 peliä kaudessa! – Jalkapallofanien sitoutuminen joukkueisiinsa on todella uskomatonta. Joukkueita seurataan minne tahansa, vaikka se tarkoittaisi vuosipäivien väliin jättämistä tai bestmanin velvollisuuksista lintsaamista. Haluammekin palkita tämän lojaaliuden Hotels.comin Rewards-kanta-asiakasohjelman kautta, jossa fanit voivat ansaita yhden palkintoyön jokaista 10 majoitusyötä kohden. Lojaalius siis kannattaa, kommentoi Hotels.comin toimitusjohtaja Adam Jay. Lähde: Hotels.com Kuva: UnsplashLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lotta Hintsa hehkui vauvakutsuilla – Aviomiehen liikuttava tempaus herkisti
- Mikael Forssell järkyttyi: ”Meneekö vaimoni ilman housuja illalliselle?”
- Karita Tykkä kommentoi ex-miehensä ulostuloa: ”Tein tähänastisen elämäni suurimman virheen”
- Beckhamien perheessä kuohuu – Brooklyn esti perheensä somessa
- Robin Packalén avautuu: Henkilökohtainen paljastus joulusta
- Williamin ja Catherinen joulukuva herätti someraivon
- Helena Koivu saa tukea yllättävältä taholta: ”Kyl se pitäis olla tässä tapauksessa 5 tai 10 miljoonaa euroa”
- Prinssi Harry ja Meghan: Yllätyskäänne
- Gordon Ramsay saapui Lappiin – ylistyssanoja Suomelle
- UMK 2026 – Uuden Musiikin Kilpailu
- Karita Tykkä kommentoi ex-miehensä ulostuloa: ”Tein tähänastisen elämäni suurimman virheen”
- Helena Koivu saa tukea yllättävältä taholta: ”Kyl se pitäis olla tässä tapauksessa 5 tai 10 miljoonaa euroa”
- Robin Packalén avautuu: Henkilökohtainen paljastus joulusta
- Gordon Ramsay saapui Lappiin – ylistyssanoja Suomelle
- Williamin ja Catherinen joulukuva herätti someraivon