75B olikin 65E
Olen ollut tällä viikolla töissä paljon tekemisissä rintaliivien kanssa. Eilen kävin tekemässä haastattelun Kampin Changessa. Puheeksi tuli, kuinka usein suomalaiset naiset ostavat liian isoja liivejä. Yleisin moka on ostaa liivit, joissa on liian iso ympärysmitta ja liian pieni kuppi. Töiden innoittamana marssin sitten tänään samaiseen Change-liikkeeseen mitattavaksi, ja ostamaan uudet liivit. Myyjä otti mitan rinnan alta, ja totesi, että ympärysmitta on 65cm, kuppikooksi hän arvioi F:n.
Kuppikoko oli kuitenkin loppujen lopuksi E. Päädyin ostamaan nyt ensi alkuun uudesta koostani perus puuterin väriset t-paitaliivit. Yhdet superihanat liivit bongasin kuvastosta, mutta niitä saa odotella marraskuun loppuun…
Kun sovittelusession jälkeen puin omat vanhat rintsikat, ne tuntuivat niin hassuilta päällä. En osaa edes kuvailla sitä oloa. Sulattelen vieläkin, etten olekaan 75 B:n tyttö.
Rintsikoiden ostamisesta tulikin oikea elämys! Suosittelen lämpimästi kaikille ammattilaisten puoleen kääntymistä. Luulen, että meitä väärän koon käyttäjiä on enemmän kuin uskoisikaan. Sanotaan, että 75B on yleisin koko, mutta mitenköhän asian laita on oikeasti…?
Lisäksi oikean kokoiset liivit korostaa aika kivasti jokaisen parhaita puolia (; Rintsikkaostoksille siis!
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Uusi käänne Miss Suomi -kohussa – Sarah Dzafce teki tutkintapyynnön poliisille
- IS: Remu Aaltonen liikkuu nykyisin rollaattorilla – ”Nuppi skulaa, kroppa tulee jäljessä”
- Vau mikä kesäkolli! Sami Uotila aiheuttaa sydämentykytystä ilman paitaa
- Tanssii tähtien kanssa -ohjelman kulisseissa kuohuu – katsojien suosikki ottaa hatkat
- Simo Frangénin ja Rosa Meriläisen lapsi Frans: ”En ole poika”
- Karu paljastus Haakonin ja Mette-Maritin avioliitosta: ”Jos avioliitto päättyisi”
- Alexander Stubbin saunakuva nousi puheenaiheeksi
- ”Maailman paras Arvi” – näin kollegat muistelevat Arvi Lindiä
- Arvi Lind on kuollut – ”On jäähyväisten aika”
- Draamaa Salkkarien kulisseissa: Aki Nikkisen rooli meni uusiksi
- Karu paljastus Haakonin ja Mette-Maritin avioliitosta: ”Jos avioliitto päättyisi”
- Simo Frangénin ja Rosa Meriläisen lapsi Frans: ”En ole poika”
- Alexander Stubbin saunakuva nousi puheenaiheeksi
- Draamaa Salkkarien kulisseissa: Aki Nikkisen rooli meni uusiksi
- Tanssii tähtien kanssa -ohjelman kulisseissa kuohuu – katsojien suosikki ottaa hatkat
- ”Maailman paras Arvi” – näin kollegat muistelevat Arvi Lindiä
- Miljonäärirakkaan työmatkat romahduttavat Sofia Belórfin voinnin – ”Tornit kaatuvat päälle”
- Vau mikä kesäkolli! Sami Uotila aiheuttaa sydämentykytystä ilman paitaa
- Huoli kasvaa Norjassa: Mette-Marit kiidätettiin sairaalaan happiviiksissä