Lapsipornoa ei ole – kyse on lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä

Pelastakaa Lasten Nettivihje vastaanotti vuonna 2010 kaikkiaan 2324 ilmoitusta. Noin 30 % ilmoitetuista nettisivuista sisälsi lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä kuvaavaa materiaalia.
Pelastakaa Lasten ylläpitämään Nettivihje-palveluun saapui viime vuonna 2324 ilmoitusta, joiden epäiltiin sisältävän laitonta materiaalia. Noin 30 % tarkastetuista sivustoista sisälsi selkeästi laitonta, lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä kuvaavaa materiaalia ja 7 % muuta lasta seksualisoivaa materiaalia, kuten lapsia seksuaalissävytteisissä poseerausasennoissa.
”Pienten, alle kouluikäisten lasten osuus hyväksikäyttökuvissa on edelleen huolestuttavan suuri,” sanoo Pelastakaa Lasten Nettiturvallisuustyön päällikkö Mari Laiho. ”Uutena kasvavana trendinä ovat sivustot, joihin on kerätty webkameran kautta taltioituja kuva- ja videosarjoja murrosiän kynnyksellä olevista lapsista. Lapsi esiintyy webkamerassa usein ymmärtämättä itsekään mistä todella on kyse. Lasta voidaan esimerkiksi pyytää tai vaatia ottamaan paitaa pois, jonka jälkeen pyydetään näyttämään lisää. Lapsen esiintyminen webkamerassa taltioidaan ja jaetaan internetissä.”
Lähes kaikki ilmoitetuista verkkosivuista koskivat Suomen ulkopuolella ylläpidettyjä sivustoja, jotka levittivät seksuaalirikoksen kohteena olevia lapsia esittävää kuvamateriaalia. Loput ilmoitetuista sivustoista oli tarkistamisen hetkellä joko poistettu, sivulle ei ollut mahdollista päästä, laiton aineisto oli jo poistettu tai sivuston sisältö ei ollut laitonta vaan sisälsi muuta materiaalia, esimerkiksi aikuispornografiaa.
Kaikista seksuaalirikoksen kohteena olevia lapsia esittävää kuvamateriaalia sisältävistä sivustoista toimitettiin välittömästi tieto edelleen jatkotoimenpiteitä varten INHOPEn (International Association of Internet Hotlines) koordinoimaan verkostoon kuuluvalle vihjepalvelulle (Hotline) joka sijaitsee laitonta aineistoa ylläpitävässä maassa. Pelastakaa Lasten Nettivihje on osa maailmanlaajuista verkostoa, johon kuuluu 39 Hotlinea 34 eri maassa eri puolilla maailmaa. INHOPEn vuonna 2010 käyttöön ottamaan yhteiseen tietokantaan lisättiin vuoden 2010 aikana 24 047 URL-osoitetta laittomaksi arvioiduista sivustoista. Sivustoista 25 % sisälsi kuvia lähinnä murrosikäisistä (pubescent) seksuaalirikoksen kohteena olevista lapsista, 71 % lapsista jotka eivät olleet saavuttaneet vielä murrosikää (prepubescent) ja 4 % vauvoista tai hyvin pienistä lapsista (infant). 78 % lasten seksuaalista hyväksikäyttöä esittävää kuvamateriaalia jakavista sivustoista oli ei-kaupallisia ja 22 % kaupallisia sivustoja.
Kukin Hotline toimii oman maansa lainsäädännön, ennalta määriteltyjen periaatteiden ja kansallisen viranomaisen antamien ohjeistuksien mukaisesti. Tarkoituksena on, että maan lainsäädännön mukaisesti laiton aineisto poistetaan sen alkulähteeltä mahdollisimman nopeasti ja tieto välitetään maan viranomaisille. Eri maiden lainsäädäntöjen eroavuuksien vuoksi ei kuitenkaan aina ole mahdollista poistaa Suomen lainsäädännön mukaan selkeästi laitonta aineistoa ulkomaisilta sivustoilta, oli sitten kyse suomalaisista tai muun maalaisista seksuaalirikoksen kohteeksi joutuneista lapsista.
Pelastakaa Lasten Nettivihje välittää kaikista lasten seksuaalista hyväksikäyttöä esittävää kuvamateriaalia sisältävistä sivustoista tiedon myös Keskusrikospoliisille Suomessa.
Pelastakaa Lapset on tehnyt vuodesta 2002 työtä seksuaalirikoksen kohteeksi joutuneiden lasten oikeuksien puolesta. Seksuaalisen hyväksikäytön ja sen kuvaamisen kohteeksi joutuneiden lasten edun mukaista on saada heidän yksityisyyttään ja kunniaansa loukkaava arkaluonteinen ja laiton aineisto poistettua verkosta mahdollisimman nopeasti. Niin kauan kuin kuvamateriaali on saatavilla, sitä voidaan käyttää laajalti seksuaalisessa tarkoituksessa, kopioidaan ja jaetaan yhä uudelleen. Tämä tekee seksuaalirikoksen kohteeksi joutuneen lapsen hyväksikäytöstä loputonta.
Tiedottaja: Pelastakaa Lapset Ry
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Missikohu syvenee: Sunneva Sjögren lähettää tiukat terveiset kohumissi Sarah Dzafcelle
- Simo Frangénin lapselle Frans Frangénille rikostuomio
- Uusi käänne Miss Suomi -kohussa – Sarah Dzafce teki tutkintapyynnön poliisille
- IS: Remu Aaltonen liikkuu nykyisin rollaattorilla – ”Nuppi skulaa, kroppa tulee jäljessä”
- Vau mikä kesäkolli! Sami Uotila aiheuttaa sydämentykytystä ilman paitaa
- Tanssii tähtien kanssa -ohjelman kulisseissa kuohuu – katsojien suosikki ottaa hatkat
- Simo Frangénin ja Rosa Meriläisen lapsi Frans: ”En ole poika”
- Karu paljastus Haakonin ja Mette-Maritin avioliitosta: ”Jos avioliitto päättyisi”
- Alexander Stubbin saunakuva nousi puheenaiheeksi
- ”Maailman paras Arvi” – näin kollegat muistelevat Arvi Lindiä
- Tanssii tähtien kanssa -ohjelman kulisseissa kuohuu – katsojien suosikki ottaa hatkat
- Karu paljastus Haakonin ja Mette-Maritin avioliitosta: ”Jos avioliitto päättyisi”
- Simo Frangénin ja Rosa Meriläisen lapsi Frans: ”En ole poika”
- Alexander Stubbin saunakuva nousi puheenaiheeksi
- Uusi käänne Miss Suomi -kohussa – Sarah Dzafce teki tutkintapyynnön poliisille
- IS: Remu Aaltonen liikkuu nykyisin rollaattorilla – ”Nuppi skulaa, kroppa tulee jäljessä”
- Vau mikä kesäkolli! Sami Uotila aiheuttaa sydämentykytystä ilman paitaa
- Draamaa Salkkarien kulisseissa: Aki Nikkisen rooli meni uusiksi
- ”Maailman paras Arvi” – näin kollegat muistelevat Arvi Lindiä
- Miljonäärirakkaan työmatkat romahduttavat Sofia Belórfin voinnin – ”Tornit kaatuvat päälle”