Sisäasiainministeriön asettama työryhmä toteaa sisäasiainministeri Anne Holmlundille luovuttamassaan raportissa, että mikäli Suomen nykyinen turvallisuustaso halutaan säilyttää, tarvitaan maahan huomattavasti lisää poliiseja.

Raportin mukaan vuoteen 2020 mennessä poliisien määrän täytyisi nousta peräti 455 henkilöllä. Päivitysraportissa todetaan, että järjestelmiä ja työmenetelmiä kehittämällä voidaan samanaikaisesti poliisitoimen muuta henkilöstöä vähentää 230 henkilöllä. Lisäksi kenttätoimintaan syntyisi tehoa lisäämällä poliisiammattikorkeakoulussa opiskelevien määrää.

Painopiste rikosten ennalta ehkäisemisessä

Työryhmän mukaan poliisin on seuraavana kymmenvuotiskautena lisättävä panostusta erityisesti rikoksia ennalta ehkäisevään ja paljastavaan toimintaan. Siinä onnistuminen vähentää rikollisuutta ja resurssitarvetta jälkikäteiseen toimintaan. Tämän seurauksena todennäköisyys joutua rikosten uhriksi pienenee. Samoin yhteiskunnalle aiheutuvat vahingot vähenevät. Työryhmän mukaan erityisesti sidosryhmäyhteistyö, ennalta estävä yleisvalvonta ja järjestäytyneen rikollisuuden torjunta tarvitsevat lisäresursseja. Työryhmän esittämistä henkilöstölisäyksistä 80 prosenttia kohdistuukin rikoksia ennalta ehkäisevään ja paljastavaan toimintaan.

Lähde: Poliisin tiedotus

LUE MYÖS: