Iron Maiden julkaisee tupla-DVD:n ja tupla-CD -levyn

Iron Maidenin palkittu dokumenttielokuva FLIGHT 666 saa vihdoinkin maailman ensi-iltansa. Elokuva laskeutuu teräväpiirtona elokuvateattereiden valkokankaille tiistaina huhtikuun 21. päivänä. Ennakkonäytöksissä saadun ylistävän ja innostuneen palautteen vuoksi on EMI päättänyt kiirehtiä FLIGHT 666:n myyntiversion julkaisua. Elokuvasta julkaistaan Blu-ray, DVD, sekä tupla-CD –soundtrack toukokuun 25. päivä.
LIGHT 666 -elokuvan lisäksi tupla-DVD ja Blu-ray sisältävät bonuksena täysimittaisen konserttitaltioinnin. Mukana on kuusitoista kappaletta, kuudestatoista eri konsertista taltioituna Bonuslevyn materiaali julkaistaan myös tupla-CD:nä, sekä kuvavinyylinä. Lisäksi tupla-DVD:stä julkaistaan Deluxe-versio, joka sisältää erikoispakkauksen ohella 12-sivuisen kirjasen.
Banger Productionsin palkittu työryhmä kuvasi elokuvan teräväpiirtona ja sen on ohjannut Scot McFadyen ja Sam Dunn. (‘Metal; A Headbanger’s Story’ and ‘Global Metal’) Elokuvan loistelias 5.1 surround sound on Maidenin tuottajan Kevin ’Caveman’ Shirleyn käsialaa.
’IRON MAIDEN: FLIGHT 666’ on kiertuedokumentti yhdestä rock-historian kunnianhimoisimmasta ja suurimmista kiertueista “SOMEWHERE BACK IN TIME WORLD TOURista”. Elokuva seuraa yhtyettä kiertueen avausosiolla tammi-helmikuussa 2008.
“SOMEWHERE BACK IN TIME WORLD TOUR” oli vastaavassa mittakaavassa ennennäkemätön kiertue. Kiertueen avausosiolla Iron Maiden esiintyi 45 päivän aikana puolelle miljoonalle katsojalle Aasiassa, Australiassa ja Pohjois-Amerikassa. 23 loppuunmyytyä stadionia 13:ssa maassa vaati matkustamista 70.000 kilometria. Mahdottomalta kuulostavan aikataulun mahdollisti liikkuminen Ed Force One:ksi nimetyllä Boeing 747- jumbojetillä, jonka lentäjänä toimi itse bändin laulaja, lentokapteeni Bruce Dickinson.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Missikohu syvenee: Sunneva Sjögren lähettää tiukat terveiset kohumissi Sarah Dzafcelle
- Simo Frangénin lapselle Frans Frangénille rikostuomio
- Uusi käänne Miss Suomi -kohussa – Sarah Dzafce teki tutkintapyynnön poliisille
- IS: Remu Aaltonen liikkuu nykyisin rollaattorilla – ”Nuppi skulaa, kroppa tulee jäljessä”
- Vau mikä kesäkolli! Sami Uotila aiheuttaa sydämentykytystä ilman paitaa
- Tanssii tähtien kanssa -ohjelman kulisseissa kuohuu – katsojien suosikki ottaa hatkat
- Simo Frangénin ja Rosa Meriläisen lapsi Frans: ”En ole poika”
- Karu paljastus Haakonin ja Mette-Maritin avioliitosta: ”Jos avioliitto päättyisi”
- Alexander Stubbin saunakuva nousi puheenaiheeksi
- ”Maailman paras Arvi” – näin kollegat muistelevat Arvi Lindiä

- Draamaa Salkkarien kulisseissa: Aki Nikkisen rooli meni uusiksi
- ”Maailman paras Arvi” – näin kollegat muistelevat Arvi Lindiä
- Miljonäärirakkaan työmatkat romahduttavat Sofia Belórfin voinnin – ”Tornit kaatuvat päälle”