OLLI JOKISEN PLAYOFF-DEBYYTTI PÄÄTTYI JATKOAIKATAPPIOON

Olli Jokisen NHL-uran ensimmäinen playoff-ottelu päättyi tappioon. Jokinen pääsi vihdoinkin haistelemaan pudotuspelien tunnelmaa, mutta ilta muodostui lopulta pettymykseksi, kun Calgary Flames taipui torstaina Chicagossa paikalliselle Blackhawksille ensimmäisessä jatkoerässä 2-3.
Calgary johti kamppailua kahteen otteeseen, mutta ensimmäistä kertaa pudotuspeleissä kevään 2002 jälkeen esiintyvä Chicago nousi molemmilla kerroilla tasoihin ja voitti lopulta Martin Havlatin maalilla ajassa 60:12. Miikka Kiprusoff ei pystynyt torjumaan Havlatin laukausta, koska Chicagon Andrew Ladd oli hänen sylissään. Ladd joutui tilanteessa Flames-pelaajan taklaamaksi, mutta Calgaryn päävalmentaja Mike Keenan olisi luonnollisesti halunnut Blackhawksille maalin sijasta jäähyn. – Se taisi olla Ladd, joka ei yrittänyt pysäyttää liikettään maalia kohden ja se on maalivahdin häirintää. Tuomarit näkivät kuitenkin tilanteen eri tavalla tai jättivät viheltmättä jatkoajan jännityksen takia, Keenan kertoi ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa. Jokinen pelasi playoff-debyytissään hieman yli 19 minuuttia. Kiprusoff ehti torjua 25 kiekkoa ennen Havlatin ratkaisuosumaa. Chicagon Nikolai Khabibulin pysäytti 23 laukausta, joista kolme lähti Jokisen mailasta. Kiprusoff ja Khabibulin kohtasivat toisensa myös kevään 2004 Stanley Cup -finaaleissa. Khabibulin edusti tuolloin Tampa Bayta. Joukkueet lähtivät kolmanteen erään tasalukemissa 1-1. Jokisen tapaan NHL:n playoff-debyytissään esiintynyt Calgaryn Michael Cammalleri otti vajaa minuutti toisen tauon jälkeen jäähyn iskettyään aloitusryhmityksessä kädellään Havlatia päähän. Calgary tappoi jäähyn ja Cammalleri maalasi minuutti rangaistuksensa päättymisen jälkeen. Kanadalaishyökkääjän riemu vaihtui kuitenkin vielä illan aikana pettymykseen Havlatin kostettua pahimmalla mahdollisella tavalla. Blackhawksin tshekkitähti iski ensin 2-2 tasoituksen ja myöhemmin jatkoaikaratkaisun. Chicagon ainoa loukkaantunut pelaaja tällä hetkellä on puolustaja Brent Sopel. Calgaryn sairaslista oli myös jonkun verran lyhentynyt. Flamesin riveistä puuttuivat kuitenkin yhä puolustajat Robyn Regehr, Cory Sarich, Rhett Warrener ja Mark Giordano sekä hyökkääjä Wayne Primeau. Chicago voitti joukkueiden kaikki neljä kohtaamista tämän kauden runkosarjassa. Blackhawks ja Calgary kohtasivat edellisen kerran pudotuspeleissä keväällä 1996, jolloin Chicago oli parempi suoraan voitoin 4-0. Flamesin nykyinen kapteeni Jarome Iginla teki tuossa playoff-sarjassa NHL-debyyttinsä. Joukkueet kohtaavat uudestaan Chicagossa lauantaina.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Missikohu syvenee: Sunneva Sjögren lähettää tiukat terveiset kohumissi Sarah Dzafcelle
- Simo Frangénin lapselle Frans Frangénille rikostuomio
- Uusi käänne Miss Suomi -kohussa – Sarah Dzafce teki tutkintapyynnön poliisille
- IS: Remu Aaltonen liikkuu nykyisin rollaattorilla – ”Nuppi skulaa, kroppa tulee jäljessä”
- Vau mikä kesäkolli! Sami Uotila aiheuttaa sydämentykytystä ilman paitaa
- Tanssii tähtien kanssa -ohjelman kulisseissa kuohuu – katsojien suosikki ottaa hatkat
- Simo Frangénin ja Rosa Meriläisen lapsi Frans: ”En ole poika”
- Karu paljastus Haakonin ja Mette-Maritin avioliitosta: ”Jos avioliitto päättyisi”
- Alexander Stubbin saunakuva nousi puheenaiheeksi
- ”Maailman paras Arvi” – näin kollegat muistelevat Arvi Lindiä
- Tanssii tähtien kanssa -ohjelman kulisseissa kuohuu – katsojien suosikki ottaa hatkat
- Karu paljastus Haakonin ja Mette-Maritin avioliitosta: ”Jos avioliitto päättyisi”
- Simo Frangénin ja Rosa Meriläisen lapsi Frans: ”En ole poika”
- Alexander Stubbin saunakuva nousi puheenaiheeksi
- Uusi käänne Miss Suomi -kohussa – Sarah Dzafce teki tutkintapyynnön poliisille
- IS: Remu Aaltonen liikkuu nykyisin rollaattorilla – ”Nuppi skulaa, kroppa tulee jäljessä”
- Vau mikä kesäkolli! Sami Uotila aiheuttaa sydämentykytystä ilman paitaa
- Draamaa Salkkarien kulisseissa: Aki Nikkisen rooli meni uusiksi
- ”Maailman paras Arvi” – näin kollegat muistelevat Arvi Lindiä
- Miljonäärirakkaan työmatkat romahduttavat Sofia Belórfin voinnin – ”Tornit kaatuvat päälle”