Omassa kotimaassa matkailu kiinnosti eurooppalaisia toukokuussa

Toukokuussa eurooppalaisten lomasuunnitelmat suuntautuivat vahvasti kotimaan matkailuun. Lähes kaikilla eurooppalaisilla Hotels.com-sivustoilla hotellihaut olivat lisääntyneet eniten oman maan kohteisiin, ilmenee Hotels.comin uusimmista tilastoista.
Hotels.com julkaisee kuukausittaisin kansalliset listat niistä kohteista, joihin haut kunkin maan Hotels.com-sivustolla ovat nousseet eniten verrattuna edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon. Suomalaisten listojen kärjessä edellisinä kuukausina ovat olleet kotimaan kohteet kuten Levi ja Mikkeli.
Tarkasteltaessa Suomen, Ruotsin, Tanskan, Norjan, Venäjän, Saksan, Alankomaiden, Ranskan, Italian ja Portugalin listoja kahdestakymmenestä kohteesta joihin hotellihaut olivat lisääntyneet eniten, kotimaan kohteet hallitsivat suurinta osaa listoista. Esimerkiksi Suomen ja Ranskan listoilla yli puolet (11 kohdetta 20:stä) olivat kotimaan kohteita. Suomen listalla koko kärkikolmikko koostui suomalaisista kaupungeista. Tanskalaisten matkailijoiden kiinnostus kotimaan matkailuun oli vielä suurempaa, sillä kahdenkymmenen kohteen kärjestä 15 oli tanskalaisia kohteita. Eniten oman maan matkailua kuitenkin harrastivat italialaiset: kahdenkymmenen kohteen joukosta, joihin hotellihaut olivat lisääntyneet eniten, vain kaksi oli muualta kuin Italiasta.
– Vaikka oman maan matkailu kesän myötä yltyykin, näyttää siltä että tänä vuonna lomasuunnitelmat suuntautuvat poikkeuksellisen paljon kotimaahan. Tämä saattaa olla monien tekijöiden summa: viime kesän helleaallon myötä moni totesi, ettei auringon ja lämmön perässä tarvitse välttämättä lähteä kauas kotoa. Epävakaiden taloustilanteiden takia kotimaahan keskittyneellä lomailulla tuetaan paikallisia matkailuyrittäjiä samalla kun ollaan säästäväisempiä oman lomabudjetin suhteen, uskoo Hotels.comin viestintäjohtaja Alison Couper.
Ainoan poikkeuksen kotimaan matkailun nousutrendiin teki Venäjä, sillä venäjänkielisellä Hotels.com-sivustolla yksikään 20 kohteesta ei ollut kotimaan kohde. Muutoin kaikilla tarkastelluilla listoilla kotimaisten kohteiden määrä oli normaalia suurempi, vaikkei kotimainen kohde välttämättä ollutkaan listalla ykkönen.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Missikohu syvenee: Sunneva Sjögren lähettää tiukat terveiset kohumissi Sarah Dzafcelle
- Simo Frangénin lapselle Frans Frangénille rikostuomio
- Uusi käänne Miss Suomi -kohussa – Sarah Dzafce teki tutkintapyynnön poliisille
- IS: Remu Aaltonen liikkuu nykyisin rollaattorilla – ”Nuppi skulaa, kroppa tulee jäljessä”
- Vau mikä kesäkolli! Sami Uotila aiheuttaa sydämentykytystä ilman paitaa
- Tanssii tähtien kanssa -ohjelman kulisseissa kuohuu – katsojien suosikki ottaa hatkat
- Simo Frangénin ja Rosa Meriläisen lapsi Frans: ”En ole poika”
- Karu paljastus Haakonin ja Mette-Maritin avioliitosta: ”Jos avioliitto päättyisi”
- Alexander Stubbin saunakuva nousi puheenaiheeksi
- ”Maailman paras Arvi” – näin kollegat muistelevat Arvi Lindiä

- Draamaa Salkkarien kulisseissa: Aki Nikkisen rooli meni uusiksi
- ”Maailman paras Arvi” – näin kollegat muistelevat Arvi Lindiä
- Miljonäärirakkaan työmatkat romahduttavat Sofia Belórfin voinnin – ”Tornit kaatuvat päälle”