Kid Rock kertoo blogissaan, että hänen Yhdysvaltain Clarkstonissa sijaitsevaan kotiinsa on yritetty murtautua. Laulaja kiittelee onneaan, tai oikeastaan tunkeutujan onnea, ettei ollut tapahtumahetkellä kotona. Hän jyrisee, että olisi empimättä ampunut varasta ja lupaa tehdä niin kaikille muillekin vastaavaa yrittävälle.
Mies on käynnistänyt omat tutkimuksensa tapauksen selvittämiseksi. Hän lisäsi blogiinsa auton tuntomerkkien lisäksi valvontakameran tallenteen murtoyrityksestä. Laulaja lupaa pidätykseen johtavasta vinkistä 5 000 dollarin palkkion. Yhteydenotot hän onneksi ohjaa poliisille, joten uhoamisesta huolimatta hän ei ole ottamassa oikeutta omiin käsiinsä.