Tekikö Paratiisihotellin Nadia suuren juonipaljastuksen?
VOITA UPEA PLAYSTATION F.C. -PAKETTI
Nelosen Paratiisihotelli-sarjassa mukana oleva Nadia Ammouri on mahdollisesti tehnyt blogissaan suuren juonipaljastuksen.
Sarjassa ensimmäisellä kierroksella ilman paria jäänyt, mutta vielä mukana oleva Nadia kertoi blogissa parisuhdetilanteestaan otsikolla ”Kenestäkään näistä miehistä ei ole tarpeeksi miestä minulle.” Kirjoituksessa hän paljastaa ettei löytänyt hotellin asukkaista miestä itselleen.
– Paratiisihotellissa ei löytynyt sellaista miestä minulle, jonka kanssa kemiat ois kohdanneet. Kaikki omalla tyylillään hienoja persoonia, mutta todella kaukana siitä mitä minä tarvitsen.
Nadia myöntää tunteneensa hotellissa syvää ystävyyttä Johnnya kohtaan, mutta hän ei ollut sitä mitä Nadia miehestä haluaa. Tumma kaunotar paljastaakin nyt löytäneensä sen ”oikean.”
– Tarvitsen vahvan ja fiksun miehen. Nyt kun olen sellaisen tavannut, voin sanoa, että hyvää kannatti odottaa. Jos olisin valinnut toisin, esimerkiksi tapaillut Johnnyä ja ollut väärien syiden takia hänen kanssaan, en varmaan koskaan olisi saanut tutustua tähän henkilöön.
Nadia kertoo oppineensa enemmän myös itsestään uuden rakkauden myötä.
– En etsinyt ketään, se vain käveli siihen eteeni. Nyt ymmärrän vielä paremmin oman elämäni kulkua. Miksi koin asioita, eroja ja huostaanoton. Kaikki ne kasvattivat minua tähän suhteeseen. En olisi ollut viisi vuotta sitten valmis tähän, koska olin vielä silloin aivan lapsen kengissä.
Lue koko kirjoitus Nadia Ammourin blogista.
Voita sähköpyörä – arvo yli 1000€!
- Vastaa neljään nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa sähköpyörän, jonka arvo on yli 1000€!
- Suomi nousi kohti kärkeä Euroviisujen vedonlyönnissä – Näin korkealla Suomi jo on!
- Kohu euroviisuissa! Kiusallinen video Käärijästä leviää: ”Pyynnöistäni huolimatta videota ei ole poistettu”
- Kasinorakastajan blogi: Ei vetoja pöytälaatikkoon toukokuussa!
- Huh! Vilahtiko Windows95manin kives euroviisuissa?
- Seiska: Mikko Leppilammen tutkinnassa uusi käänne
- Erika Vikman räväyttää jälleen – esiintyi pelkässä läpinäkyvässä paidassa nännit teipattuina
- Erja Lyytinen kuumissa bikinikuvissa: ”Ostin bikinit second hand -kaupasta 25 vuotta sitten”
- Seiska: Mikko Leppilammen väitetystä seksuaalisesta häirinnästä on tihkunut uutta tietoa julkisuuteen
- Kasinorakastajan blogi: Tämän hetken kuumimmat uudet slotit!
- Näyttelijä Mikko Leppilampea epäillään seksuaalisesta ahdistelusta
- Huh! Vilahtiko Windows95manin kives euroviisuissa?
- Kohu euroviisuissa! Kiusallinen video Käärijästä leviää: ”Pyynnöistäni huolimatta videota ei ole poistettu”
- Erika Vikman räväyttää jälleen – esiintyi pelkässä läpinäkyvässä paidassa nännit teipattuina
- Seiska: Mikko Leppilammen tutkinnassa uusi käänne
- Erja Lyytinen kuumissa bikinikuvissa: ”Ostin bikinit second hand -kaupasta 25 vuotta sitten”