Olet mitä syöt–jaksoni on tullut jo ulos telkkarista, mutta siinä nähtiin tosiaan vain murto-osa siitä mitä matkan varrelleni kuului. Tämä koko projekti alkoi siitä kun sain kutsun ns. castingiin missä kerrottiin, että minut mahdollisesti halutaan mukaan ohjelmaan. Melkein heti sain tiedon, että minut on valittu ohjelmaan mihin tosin en itse edes pyytänyt pääseväni mukaan. Sovittiin sitten kuvauksien päivämäärät ja ohjelmaan sisältyi alkutilanteen kuvaus, välikatsaus sekä lopputuloksen kuvaus. Koko muu osa oli täysin minun vastuullani ja tämä ajanjakso kesti kaiken kaikkiaan 8 viikkoa. Sain kotiin käsikameran, millä tuli kuvata itsestä materiaalia kyseistä ohjelmaa varten. Näitä materiaaleja tuli kuvattua tuntikausia, mutta niistä näkyi vain muutama ohjelman aikana. Jos minua ei olisi kahden viikon jälkeen kiinnostanut pätkän vertaa ei kukaan olisi minua ollut ovelta mihinkään hakemassa. Olisin toki vain pettänyt itseni ja muut totaalisesti.

Eka kuva vasemmalla lähtöpaino 105,5kg ennen kuvausten aloittamista. Tuosta kerkesin itse hiukan pudottaa painoa ennen kun suostuin ohjelmaan. Sitten keskimmäinen 10kg tiputuksen jälkeen ja vika keväällä OMS-projektin alussa missä paino lähti nopeaan laskuun. En tiedä paljon painoin tuossa viimeisessä kuvassa.

Nää muutoskuvat ei oo ihan parhaat mahdolliset hahmottamaan sitä miten paljon tuloksia sain aikaan, mutta sen kyllä näkee varsinkin livenä. Minulla ei ole bikini/alusvaatekuvaa projektin lopusta. Vaatteet päällä hoikistumisen kyllä näkee kuvasta nro 3 alempana. Tossa ylhäällä viimeisessä oikeassa laidassa olevassa kuvassa olin jo raskaanakin.

Ensinnäkin kokkasin aivan hulluna ja olinkin pääosin vaan töissä ja keittiössä tai liikkumassa. Meal preppasin eli purkitin sekä minulle, että miehelleni viikon aterioita joskus yömyöhään ja suuri osa ruoista vaati tuoreeltaan valmistamisen sillä esim. salaatti ei pysy freshinä seuraavaan päivään. Ja sille liikunnalle piti oikeasti kaivaa se aika kalenterista, muuten sitä ei olisi tullut ikinä tehtyä. Ruoankin suunnitteluun meni oma aikansa, koska sen piti olla samaan aikaan terveellistä ja hyvää, mutta ei kokoajan samaa ruokaa. Kaikki oli hyvä suunnitella etukäteen kauppareissuja myöten. Mikään tässä työstämisessä ei tuntunut liian raskaalta, kun sen asian oli sisäistänyt ja mitään veren maku suussa treenausta tai kyyneleitä ei tarvinnut vuodattaa.

Miten tällaisen muutoksen voi saada aikaan sitten yhtäkkiä? Itselleni verrattuna aiempiin yrityksiin suurin ero oli tämä Pippa Laukan herättely minun omaan hyvinvointiini. Aiemmin keskeinen asia oli vaan ”haluan äkkiä laihtua 10 kiloa, haluan näyttää paremmalta, en tykkää mahastani, haluan sen yhden vanhan mekon päälleni”. Verrattuna siis näihin kertoihin kyse oli minun voinnistani. Miksi en jaksa suoriutua arkisista askareista? Miksi mieli on kokoajan maassa? Miten koen elämäni nyt? Minkälaista elämää haluaisin tulevaisuudessa elää? Mitä on minulle onnellisuus? Näitä asioita suosittelen jokaisen kysymään itseltään. Silloin löytää sen perimmäisen syyn. Ja se syy on syvemmällä. Se on sinussa itsessä. Ja lopulta pääset sinne juureen asti.

Esimerkiksi onnellisuuskysymykseen vastaukseni oli, että haluaisin jaksaa paremmin eikä vaan sinnitellä joka asiassa. Haluaisin tasapainoa elämään arjessa eikä vaan jatkuvaa kaaosta. Haluaisin tylsiä rutiineja ja säännöllisyyttä elämään enkä vaan hullunmyllyä ja sekalaisia heräämisiä ja aikatauluja ja jatkuvaa kiirettä. Selvisikin nopeasti, että koska olin niin väsynyt, niin pystyin suoriutumaan vain pakollisista tehtävistä ja niistäkin heikosti. Väsyneenä oli tullut aina kiire, koska ei jaksa tehdä muuta kuin nukkua. Tämä kaikki oli siis korjattavissa. Minullakin oli se sama 24 tuntia vuorokaudessa käytettävissä niin kuin muillakin.

Kuva 3. Nykytilanne 88kg. Kuva 1. OMS-kuvausten alku vatsan seutu selkeästi turvonneena ja kuva 2. kuvausten keskivaiheilla.

Kaikki lähtee siitä, että sinä voit hyvin. Kun voit hyvin, nukut hyvin, syöt hyvin ja silloin ruokit mieltäsi ja kehoasi. Ja kun jaksat paremmin, niin suoriudut paremmin. Olet sen takia myös onnellisempi ja valo alkaa hiipimään elämääsi. Sinun elinvoimasi lisääntyminen vaikuttaa energiaasi ja sinun hyvä energiasi houkuttelee ympärillesi jatkuvasti vaan lisää ja lisää hyviä asioita. Yhtäkkiä oletkin onnellisuuskuplassa. Se tunne on vahvempaa kuin päihteet. Voin vannoa! Näin alat taas unelmoida ja haaveilla ja toteuttaa itseäsi. Elämä ei yhtäkkiä olekaan pelkkää suoriutumista.

Nautin ihan ihmeellisen ”pienistä” asioista nykypäivänä. Saan onnellisuuspuuskia yhteisestä aamuheräämisestä vierekkäin rakkaan kainalossa, yhdessä aamupalan syömisestä tai pienestä kahvitauosta. Viikonlopun ajattomasta kävelylenkistä yhdessä miehen ja koiran kanssa tai vaan siitä, että voin valmistaa meille yhteisen aterian. Myöskin siitä, että nykyään jaksan tehdä vaikka 8 eri asiaa päivässä yhden sijaan.

Seuraavassa postauksessa ajattelin käydä ruokavaliotani ja liikkumisrutiinejani läpi, että voin avata teille tarkemmin, kuinka helppoa onnistuminen oli ja kuinka siihen ei ole olemassa mitään taikakeinoa. En siis ole ollut millään ihmedieetillä enkä ole nytkään. Sain ihan elinikäiset opit hyvän syömisen perusteisiin ja liikunnan ilon löytämiseen. Niitä oppeja olen jatkanut ohjelman jälkeenkin. Voin rehellisesti sanoa, että laihduin tuon 8 viikon aikana sen reilu 12 kiloa sillä, että unen laatu ja palautuminen parani. Ruokarytmistä tuli säännöllinen ja liikunnan määrä kasvoi 100%. Stressi myös väheni ja terveysarvot koheni. Tadaa. Valmis paketti. Yhtään kiloa ei ole salaa hiipinyt takaisin niinkuin aiemmin aina kävi laihdutusyrityksissä. Raskauden myötä paino on noussut vaan tasan sen verran mitä vauva ja raskauteen liittyvät ”ainekset” painavat.

Jännityksellä odotan minkälainen rysäys sieltä pamahtaa pois raskauden jälkeen, sillä aion ehdottomasti jatkaa liikkumista ja terveellisiä elämäntapoja kahta kauheammin raskauden jälkeen kuitenkin ottaen huomioon imetyksen. Nytkin olen ollut ihan normaalisti. Olen vain omaksunut monia uusia terveellisempiä tapoja, mitkä osaltaan jo auttaa päivittäisessä hyvinvoinnissa. Onneksi niistä tulee äkkiä tapoja!

Luin jostain hetki sitten hienon sanonnan mitä en nyt tarkkaan muista, mutta ideana jotakuinkin näin:

Kun kylvät siemenen maahan, tiedät että jonain päivänä siitä kasvaa jotain kaunista ja elinvoimaista. Vaikka et heti sitä nää niin sinun ei tarvitse kaivaa tuota siementä mullasta tietääksesi, että se kasvaa vielä joku päivä isoksi. Jonain päivänä se on valmis ja voit nauttia sen lopputuloksesta. Siihen asti voit nauttia matkasta.

Tämä on niin totta ja pätee juuri hyvin tähän elämäntapamuutokseen. Älä tavoittele kilomääriä tai litteää vatsaa. Kaikki nämä saat kyllä halutessasi kunhan otat askeleen siihen, että haluat voida hyvin ja teet sen eteen päivittäin asioita. Älä mittaa aikaa ja päiviä. Mieti joka päivä mitä voit tehdä hyvinvointisi eteen ja jonain päivänä huomaat, että oletkin jo lähempänä kuin koskaan. Etkä halua enää lopettaa.