Kuva: Petri Voutilainen
Minun juhlapuku: Niinatar
Meikki ja hiukset: Pinksumakeup Johanna ”Pinksu” Marjomaa

Enpä olisi ihan uskonut, että minulle käy niin, että menen synnyttämään jonain tiettynä päivänä tiettyyn kellon aikaan sovitusti. Tästäkin minulla on ollut ihan täysin erilainen käsitys. Synnytyksen kuuluisi alkaa spontaanisti ja sitten tulisi vaan lähtö yhtäkkiä sairaalaan. Tätähän mekin odotettiin, mutta niin ei vaan nyt käynyt. Jotenkin tämä on kuitenkin helpotus. Onpahan ainakin valmistautunut, eikä mikään tule yllätyksenä. Nauroimmekin juuri mieheni kanssa, että minä varmaan tuttuun tapaani myöhästyn omasta synnytyksestäni. Jarkko ei kuulemma anna tämän tapahtua ja heräämme huomenna klo 6.

Me pohditaan tässä vieläkin näitä ärsyttäviä parkkeeraushommia ja mietitään taksia tai omaa autoa. Ei voi tietää kauan sairaalassaoloaikakaan on minun tapauksessa. Naureskelinkin, että periaatteessa kun ei ole mitään vaivoja ja olo täysin normaali niin voisihan sitä mennä vaikka metrolla synnyttämään, mutta jotenkin ajatus kuulostaa hassulta :D ”käydään kekabilla tossa asemalla ennen synnytystä”. Kunnon lähiömutsi tyyliä. En ole ehkä vielä kuitenkaan niin idästä, vaikka täällä asunkin.

Olisi hauskaa, jos vauva syntyisi 2.1.21 j no sitten olisi jo aikamoista, jos vielä klo 21. Me mentiin kihloihinkin 20.2.20.

Julkaisen täällä sitten vielä synnytyskertomuksen erikseen, kun synnytys on ohi, että miten se meni. Katsotaan nyt tuleeko tästä se Bollywood- vai Hollywood synnytys, eli pitkä ja tuskainen, kuin surkeasta amerikkalaisesta elokuvasta vai sellainen, että kun suurinpiirtein aivastaa, niin vauva on ulkona ja minä poseeraan synnytyksen jälkeen kuvassa kuin suoraan täydellisistä naisista viimeisen päälle laitettuna onnen kyyneleen tirauttaneena siinä.

Meillä on kaikki niin valmiina, kun ikinä voi vaan valmiina olla. Vauvalla on täydellinen pieni prinsessamainen sänky, rakkaudella koko perheen kasaama hoitopöytä ja lipasto vauvanvaatteita varten. Sitteristä joku ihmeen pro-versio, mistä kuuluu musiikkia ja se keinuu, pomppii ja väriseekin, mutta toimii turvallisesti ilman sähköä.

Unipussi ja unikaveri odottavat jo :)

Sen lisäksi meillä on uusien turvaluokitusten mukainen turvaistuin jalustalla ja Isofix-kiinnityksellä ja olen ottanut kaiken mahdollisen huomioon. En kuitenkaan lähtenyt pulittamaan mitään tonnia turvaistuimesta, vaan katsoin hinta-laatusuhteeltaan hyvän ja turvallisen istuimen, missä myös vauvan asentoa pystytään tukea, että kaukalo taipuu myös parempaan lepoaentoon.

Muutin viime hetkellä mieltäni monessa asiassa kuten pinnasängyn suhteen ja turvakaukalossa ja tämä nyt odottaakin ikävä kyllä meitä liikkeessä vasta ensi viikolla kun tilaus saapuu :(

Rattaat hankin tuttavaltani käytettynä, ja tämä oli ainoa mitä ei hankittu uutena. Halusin mieluummin kalliit ja laadukkaat rattaat käytettynä ja hyväkuntoisena, kun halvat ja uudet. Meillä on Stokken rattaat 2 erivärisellä istuinosalla ja vaunukopalla, mikä taipuu vauvan kasvaessa sitten moneen eri tyyliin ja on hyvä myös miehelleni kun kaikkia korkeuksia yms. voi säätää. Nämä on näppärät kaupungissa ja todella näppärän kokoiset ja modernin tyylikkäät. Uutena rattaat ovatkin yli tuhannen euron luokkaa.

Stokke Xplory
Hurjasti jo tavaraa kerääntynyt, mutta on pyyhkeitä ja vilttejä ja makuualustoja hoitoalusta jne.
Vaippamerkiksi valikoitui alkuun Libero Touch 1 ja vauvantarvikkeista minua sponsoroi ruotsalainen huippubrändi Twistshake.
Kylpyammetta vartioi meidän pikkuisen vähän isompi leikkikaveri sitten tulevaisuudessa.

Vauvanvaatteita olen saanut hirvittävästi ystävien kautta ja äitiyspakkauksesta ja ostanutkin vähän liikaakin. Eniten arvostan kuitenkin molemmilta tädeiltä saatuja ja muilta molempien läheisiltä saamia lahjoja ja ihania käsitöitä <3 Kiitos niistä. Ne tuo iloa ja lämpöä pitkään ja ne säilytetään sitten jälkikasvujakin varten.

Synnytyskassi on pakattu jo aikoja sitten ja siellä on kyllä kaikki mahdollinen ja vähän ylikin. Myös isillä on sairaalakassi ja meillä on tiimipaidatkin yhdessä kun lähdetään.

Näissä on lämmin lähteä kotiin
Vauvan ensileluna on äitiyspakkauksen ihana otus, jonka nimesimme Leppis-nimiseksi, koska sen keskellä on leppäkerttu mikä ei nyt näy kuvassa.

Minun synntyskassissa on:

Mukavia vaatteita sairaalassaoloon ja kotiutumiseen 3 eri vaihtoehtoa.

Edestä avautuva paita ihokosketukseen ja imetystä helpottamaan

Äitiysliivit

Laturi ja kameralaukku

Hygieniatuotteet ja meikit ja hiustenlaittovälineet :D

Vauvanvaatteita tuhat eri kokoa ja väriä ja mallia

Vauvan lämpimät vaatteet kotiinlähtöön

Puhelin äänikirjoja ja musiikin kuuntelua ja valokuvia varten jos aika kävisi pitkäksi ( I doubt that)

Mummopikkareita, niin että riittää.

Nännirasvaa

Imetysliivin suojat

Äitiysliivit

Tärkein mukana, eli ukko mukana niin eiköhän se siitä <3 :D

Nyt minä painelen suihkuun ja alan laittautumaan ja me mennään nyt vikoille treffeille vähään aikaan Saslik-ravintolaan syömään Iivanan menu uuden vuoden kunniaksi. Tämä on valmistujaislahjani ja muutenkin lahja rakkaalta mieheltäni. Sainhan sentään 2 stipendiä ja huomenna synnytän tämän lapsenkin.

Hyvää ja onnellista uutta vuotta teille kaikille <3

Kuva: Petri Voutilainen Minun juhlapuku: Niinatar Meikki ja hiukset: Pinksumakeup Johanna ”Pinksu” Marjomaa