
”Miten uskallan olla yksin täällä” – MTV: Pia-vaimo tuntenut olonsa turvattomaksi Matti Nykäsen kuoleman jälkeen
Entinen mäkihyppääjä Matti Nykänen menehtyi yllättäen vuosi sitten, 4. helmikuuta 2019 pitkään jatkuneeseen haimatulehdukseen. Nykänen oli kuollessaan 55-vuotias. Hänet löysi yhteisestä kodista aviovaimo Pia Nykänen.
Nykänen kertoi loppusyksystä 2019 MTV-uutisten haastattelussa tunteneensa olonsa turvattomaksi ja pelänneensä parin Joutsenossa sijaitsevassa talossa.
– Oli semmoinen pelko, että miten uskallan olla yksin täällä, kun Mattihan kuoli tänne taloon.
Pia Nykänen kuitenkin lisäsi, että pelko on nyt onneksi hävinnyt, ja että hän pystyy välillä myös nauttimaan esimerkiksi television katselusta ja villasukkien kutomisesta.
Nykäsen löytäessä miehensä hän yritti antaa tälle ensiapua, mutta se oli jo myöhäistä.
– Kun itse löytää hänet kuolleena ja sitten pitää vielä elvyttää, enkä miekään ole koskaan joutunut kuollutta millään tavalla käsittelemään. Ja vielä kun se oli oma mies, niin totta kai se on ihan järkyttävää ollut.
Pia kokee edelleen syvää surua miehensä poismenosta ja kuvailee arkensa olevan ”pientä suorittamista koko ajan”.
– Illat ovat pitkiä ja yksinäisiä, kun sitä toista ei ole. Nyt vasta alan ymmärtää konkreettisesti, että Matti ei tule takaisin. Hän on oikeasti mennyt pois.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Iida Vainio ja Archie herättivät huomiota Savonlinnassa
- Beckhamien perheriita jatkuu: Harper Beckham 14 vuotta – Brooklynilta kylmä kuittaus
- Lähipiiri: Kuningatar Elisabet epäili Meghanin agendaa Harryn suhteen
- Beata ja Mikko Leppilampi: suru-uutinen
- Kasinorakastajan blogi: Kelit ovat peleille suotuisat!
- Kerttu Rissanen avautuu kiusaamisestaan: ”Se on ihan sairas”
- Iida Vainio ja Archie Cruz ökylomalla Lontoossa – katso upeat kuvat
- Sanna Marin shokeerasi käytöksellään kesäfestareilla – katso kuva
- Niko Ranta-ahon ja Mel-rakkaan suhteesta tihkuu uutta tietoa
- Rajua biletystä! Sanna Marinin villit festarikuvat
- Sanna Marin shokeerasi käytöksellään kesäfestareilla – katso kuva
- Iida Vainio ja Archie Cruz ökylomalla Lontoossa – katso upeat kuvat
- Niko Ranta-ahon ja Mel-rakkaan suhteesta tihkuu uutta tietoa
- Beata ja Mikko Leppilampi: suru-uutinen
- Iida Vainion ja Aleksi Valavuoren raju riita: yllätyskäänne!
- Kerttu Rissanen avautuu kiusaamisestaan: ”Se on ihan sairas”
- Iida Vainio ja Archie herättivät huomiota Savonlinnassa
- Beckhamien perheriita jatkuu: Harper Beckham 14 vuotta – Brooklynilta kylmä kuittaus
- Beckhamien perheriita: Nicola Peltz ottaa osaa suukopuun
- Lähipiiri: Kuningatar Elisabet epäili Meghanin agendaa Harryn suhteen