Kuva: Nelonen
Aki Manninen esitti julkisen anteeksipyynnön Herbalistille – avautuu omasta kiusaamiskokemuksestaan: ”Minulta on lyöty taju pihalle”
Tubettajana ja somevaikuttajana tunnettu Juuso ”Herbalisti” Karikuusi on kertonut omalla Instagram-tilillään kokeneensa, että häntä kiusattiin Selviytyjät-ohjelman kuvauksissa.
– Vaikka se typerältä kuulostaakin, niin musta tuntui siltä, että muut lähestulkoon vihasi mua, Karikuusi kirjoitti Instagramissa.
– Kun epäonnistuin jossain ja sitä mokaa osoitettiin ja siihen tartuttiin, aloin pelkäämään, että mokailen lisää ja siitä tuli itseään toteuttava ennuste. Jos en ihan täysin jotain osannut tehdä, en pyytänyt apua, ettei tulisi vielä lisää sanomista.
Paljon keskustelua herättäneessä Instagram-postauksessaan Karikuusi ei suoraan syyttänyt ketään tai maininnut ihmisten nimiä, joiden käytöksen hän koki epäreiluksi. Monet ovat kuitenkin lähteneet avoimesti arvuuttelemaan sitä, että kuka tai ketkä olisivat voineet olla kiusaajia.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.



LUE MYÖS:
- Salkkareiden shokkikäänne: Ismo jättää Pihlajakadun
- Vau! Alexander Stubb poseeraa Hollywoodin supertähden kanssa
- Suvi Pitkänen haukkuu Suomen: ”Toksinen maa”
- Asiantuntijalta jäätävä arvio Williamin ja Harryn suhteesta: ”Tilanne on muuttunut…”
- Kasinorakastajan blogi: Rahajunan paluu ja tuliset chilit!
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Suvi Pitkänen haukkuu Suomen: ”Toksinen maa”
- Salkkareiden shokkikäänne: Ismo jättää Pihlajakadun
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Asiantuntijalta jäätävä arvio Williamin ja Harryn suhteesta: ”Tilanne on muuttunut…”
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja