Aleksi Valavuori ja Kalle Palander ajautuivat tappeluun – viettävät villiä elämää Espanjassa: ”Painu v**tuun siitä”
Julkkisystävykset Aleksi Valavuori ja Kalle Palander viettävät parhaillaan yhteistä lomaa Espanjassa, jossa sijaitsee Palanderin perheen kakkoskoti.
Miesten lomailu on kuluneella viikolla pitänyt sisällään tiukkoja tennisotteluja, hyvää ruokaa ja juomaa sekä uiskentelua uima-altaassa.
Valavuori ja Palander ovat tunnettuja villistä menostaan ja hauskoista kommelluksistaan, jotka ovat seuranneet heitä heidän mukanaan jo vuosien ajan. Sama vauhdikas tahti kaveruksilla on päällä myös Espanjan-lomalla. Kumpikin on kuvannut reissusta runsaasti sisältöä omille sometileilleen.
Eilen torstaina (2.6.) Valavuori ja Palander pelasivat totuttuun tapaan yhdessä suosikkilajiaan tennistä. Peli päättyi kuitenkin siihen, että parivaljakko ajautui tappeluun.
– Meille tuli tappelu kesken pelin. Kesti viisitoista minuuttia, tapeltiin tuossa verkolla keskenään, kun toinen meistä ei osannut laskea. Voitte ihan itse miettiä, kummalla meistä on peruskoulu käymättä, Aleksi Valavuori kertoo Instagram-tilinsä Stories-osiossa.
Valavuori puhuu tappelusta pilke silmäkulmassa, joten mistään kovin vakavasta tilanteesta ei todennäköisesti ole ollut kyse.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Palander on avannut tapahtumia myös oman Instagram-tilinsä Stories-osiossa.
– Ennen kuin Valavuori kerkeää tänne ilmoittamaan, niin hän voitti tänään tennispelin, Palander aloittaa.
Palander koittaa selittää pelin kulkua videolle, mutta Valavuori häiritsee häntä huutelemalla taustalla välikommentteja.
– Painu vittuun siitä, Palander tiuskaisee ystävälleen.
– Hän yritti huijata yhden syöttövuoron puhumalla, oikeasti, hän jatkaa.
– Vittu minä en huijaa! Aleksi huutaa takaisin.
Valavuoren koulutukseen liittyvä kommentti jäi Palanderilla selkeästi hampaankoloon, sillä hän yrittää antaumuksella oikoa miehen väitteitä.
– Äskeiseen Valavuoren kommenttiin vielä: olen käynyt peruskoulun loppuun, myös lukionkin. Armeijankin käynyt loppuun. Kyllä laskutaitoa löytyy, hän summaa.
Lue myös:
LUE MYÖS:
- Sara Sieppi ja Pyry-rakas: Synttäriökyilyä
- Salkkareiden shokkikäänne: Ismo jättää Pihlajakadun
- Vau! Alexander Stubb poseeraa Hollywoodin supertähden kanssa
- Suvi Pitkänen haukkuu Suomen: ”Toksinen maa”
- Asiantuntijalta jäätävä arvio Williamin ja Harryn suhteesta: ”Tilanne on muuttunut…”
- Kasinorakastajan blogi: Rahajunan paluu ja tuliset chilit!
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Kasinorakastajan blogi: Rahajunan paluu ja tuliset chilit!
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Salkkareiden shokkikäänne: Ismo jättää Pihlajakadun
- Suvi Pitkänen haukkuu Suomen: ”Toksinen maa”