Kuva: Instagram @antti_tuisku
Antti Tuisku palasi juurilleen – ”Päätin jo viime talvena, että palaisin takaisin pohjoiseen”
Laulaja Antti Tuisku, 36, on paljastanut Instagram-tilillään muuttaneensa väliaikaisesti takaisin Lappiin.
Rovaniemeltä kotoisin oleva muusikko muutti synnynsijoiltaan Helsinkiin osallistuttuaan Idols-laulukilpailuun, ja viime vuosina hän on viettänyt talvet Espanjan lämmössä. Antti jätti kuitenkin Espanjan kotinsa toistaiseksi koronakriisin puhjettua viime keväänä.
Nyt suosikkilaulaja on kertonut yli 233 000 Instagram-seuraajalleen muuttaneensa Etelä-Suomesta takaisin pohjoiseen.
– Ajan myötä kaipuu kotiseudun maisemiin on kasvanut kasvamistaan. Sen hiljaista, vaimeaa ääntä ei ole saanut sammumaan edes se, että mulla on aina ollut mahdollisuus reissata kotona pohjoisessa aika ajoin, Antti kirjoittaa julkaisemansa kuvan oheen.
Jos kuva ei näy, voit katsoa julkaisun myös klikkaamalla tästä. – Toisaalta kaipuuta on taas kasvattanut jatkuva jännitys siitä, saadaanko etelään lunta. Ajatelkaa! Minä miettimässä, tuleeko tänäkään talvena suksille käyttöä Etelä-Suomessa, Antti veistelee. Laulaja kertoo miettineensä paluuta juurilleen jo pidemmän aikaa. – Päätin jo viime talvena, että palaisin takaisin pohjoiseen, muuttaisin ainakin hetkeksi takaisin Rovaniemelle ja katsoisin, miltä se elämä sieltä käsin tuntuu, hän paljastaa. Antti toteaa kuitenkin, ettei muutto synnynsijoille ole pysyvä, vaan hän aikoo asua Rovaniemellä vain kevääseen asti. – Just nyt olen äärimmäisen onnellinen. Nuo hiihtoladut ja luontopolut tuntuu siis kuiskivan mulle, hän iloitsee. Laulaja muistelee julkaisunsa ohessa myös kuluneen vuoden erikoisia käänteitä ja haasteita. Hänen oli määrä esiintyä Helsingin Olympiastadionilla kahtena iltana peräkkäin elokuussa, mutta jättikonsertit siirtyivät koronakriisin myötä ensi kesäkuulle. Lue myös: Seiska: Antti Tuisku ei esiinny olympiastadionilla elokuussa Antti Tuisku uhoaa koronavirukselle sauvat kädessä: ”Adios!” Yllätysilmoitus! Antti Tuisku kirjoittaa kirjan menestyksestä: ”Olen ylpeä ja innoissani!”
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Sara Siepin ja Pyry Soirin vauvan nimi paljastui!
- Näin hehkeältä Katri Helena näyttää nykyään – katso kuva!
- Sofia Belórfin väitetty kuvanmuokkaus aiheutti kohun – uskomattoman kapea vyötärö
- Rakastettu Hannele Lauri joutui sairaalaan: ”Luulen, että tämä ei mulla jää tähän”
- Kasinorakastajan blogi: Kisat alkaa ja vetolaput laulaa
- Kohumissi Sarah Dzafcen kimppuun hyökättiin
- Helmi Loukasmäki paljastaa vihdoin välit Dannyyn: ”Olemme…”
- Missikohu syvenee: Sunneva Sjögren lähettää tiukat terveiset kohumissi Sarah Dzafcelle
- Simo Frangénin lapselle Frans Frangénille rikostuomio
- Uusi käänne Miss Suomi -kohussa – Sarah Dzafce teki tutkintapyynnön poliisille
- Helmi Loukasmäki paljastaa vihdoin välit Dannyyn: ”Olemme…”
- Kohumissi Sarah Dzafcen kimppuun hyökättiin
- Rakastettu Hannele Lauri joutui sairaalaan: ”Luulen, että tämä ei mulla jää tähän”
- Simo Frangénin lapselle Frans Frangénille rikostuomio
- Tanssii tähtien kanssa -ohjelman kulisseissa kuohuu – katsojien suosikki ottaa hatkat
- ”Maailman paras Arvi” – näin kollegat muistelevat Arvi Lindiä
- Näin hehkeältä Katri Helena näyttää nykyään – katso kuva!