Antti Tuisku palasi juurilleen – ”Päätin jo viime talvena, että palaisin takaisin pohjoiseen”
Laulaja Antti Tuisku, 36, on paljastanut Instagram-tilillään muuttaneensa väliaikaisesti takaisin Lappiin.
Rovaniemeltä kotoisin oleva muusikko muutti synnynsijoiltaan Helsinkiin osallistuttuaan Idols-laulukilpailuun, ja viime vuosina hän on viettänyt talvet Espanjan lämmössä. Antti jätti kuitenkin Espanjan kotinsa toistaiseksi koronakriisin puhjettua viime keväänä.
Nyt suosikkilaulaja on kertonut yli 233 000 Instagram-seuraajalleen muuttaneensa Etelä-Suomesta takaisin pohjoiseen.
– Ajan myötä kaipuu kotiseudun maisemiin on kasvanut kasvamistaan. Sen hiljaista, vaimeaa ääntä ei ole saanut sammumaan edes se, että mulla on aina ollut mahdollisuus reissata kotona pohjoisessa aika ajoin, Antti kirjoittaa julkaisemansa kuvan oheen.
Jos kuva ei näy, voit katsoa julkaisun myös klikkaamalla tästä.
– Toisaalta kaipuuta on taas kasvattanut jatkuva jännitys siitä, saadaanko etelään lunta. Ajatelkaa! Minä miettimässä, tuleeko tänäkään talvena suksille käyttöä Etelä-Suomessa, Antti veistelee.
Laulaja kertoo miettineensä paluuta juurilleen jo pidemmän aikaa.
– Päätin jo viime talvena, että palaisin takaisin pohjoiseen, muuttaisin ainakin hetkeksi takaisin Rovaniemelle ja katsoisin, miltä se elämä sieltä käsin tuntuu, hän paljastaa.
Antti toteaa kuitenkin, ettei muutto synnynsijoille ole pysyvä, vaan hän aikoo asua Rovaniemellä vain kevääseen asti.
– Just nyt olen äärimmäisen onnellinen. Nuo hiihtoladut ja luontopolut tuntuu siis kuiskivan mulle, hän iloitsee.
Laulaja muistelee julkaisunsa ohessa myös kuluneen vuoden erikoisia käänteitä ja haasteita. Hänen oli määrä esiintyä Helsingin Olympiastadionilla kahtena iltana peräkkäin elokuussa, mutta jättikonsertit siirtyivät koronakriisin myötä ensi kesäkuulle.
Lue myös:
Seiska: Antti Tuisku ei esiinny olympiastadionilla elokuussa
Antti Tuisku uhoaa koronavirukselle sauvat kädessä: ”Adios!”
Yllätysilmoitus! Antti Tuisku kirjoittaa kirjan menestyksestä: ”Olen ylpeä ja innoissani!”
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Kasinorakastajan blogi: Kesäbonuksia 2025
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Perhedraaman karmiva tulos: Brooklyn Beckhamin välit vanhempiin täysin poikki
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Persoonallinen olohuone: Ideoita ja trendejä vuodelle 2025
- Emma Kimiläinen rohkeassa asussa: “Miten tuo yläosa pysyy?”