Kuva: Instagram - Antti Tuisku
Antti Tuiskun voimakas kannanotto tärkeän asian puolesta – ”En ole tässä asiassa esimerkillisin tapaus”
Suomen menestyneimpiin laulajiin lukeutuva Antti Tuisku julkaisi hiljattain omalla Instagram-tilillään postauksen, jossa hän ottaa kantaa hyvin ajankohtaiseen aiheeseen.
Julkaisunsa yhteyteen Tuisku on lisännyt kuvakaappaukset viestistä, jonka hän on saanut eräältä liikunnan parissa työskentelevältä henkilöltä. Viestin lähettäjä on huolissaan joidenkin nuorten välinpitämättömästä asenteesta liittyen vallitsevaan koronavirustilanteeseen, ja siltä suojautumiseen.
Tuisku kirjoittaa ymmärtävänsä ihmisten väsymyksen epätavalliseen ja ahdistavaan tilanteeseen, jossa elämä on rajoitettua ja kaukana normaalista.
– En ole tässä(kään) asiassa esimerkillisin tapaus ja tunnistan hyvin kaiken sen turnausväsymyksen koronaan liittyen, mikä tuntuu nyt valtaavan alaa ihmisten mielissä. Milloin olen unohtanut maskin ja milloin läheistä ihmistä on tullut rutistettua oikein kunnolla silläkin uhalla, että lähikontakteja tulisi välttää, Tuisku myöntää tekstissään.
Laulaja kuitenkin painottaa vahvasti sitä, kuinka juuri nyt on aivan erityisen tärkeää huolehtia sekä omasta että muiden turvallisuudesta.
– Vaikka suhtaudumme vallitsevaan pandemiaan jokainen omalla tavallamme ja ajatuksia on kaikkeen lähtöön, uskon, että päämäärä ja missio on yhteinen: saada elää mahdollisimman normaalia elämää, ilman rajoituksia, mahdollisimman pian, Tuisku kuvailee.
– Toivon sydämestäni, että me kaikki otettaisiin toisemme huomioon ja tehtäisiin ne pienet asiat, jotka vaativat meiltä vähän mutta ovat merkittäviä isossa kuvassa: käytetään maskeja, pidetään etäisyyttä ja huolehditaan hygieniasta.
Postauksensa lopussa Tuisku kannustaa seuraajiaan jaksamaan taistella koronavirusta vastaan vielä hetken aikaa.
– Jaksetaan siis vielä. Vaikka se kirpaisee ja suoraan sanottuna *****ttaa välillä. Valoa siintää jo tunnelin päässä, hän summaa.
Näet koko postauksen alta tai täällä.
Lue myös: HS: Antti Tuisku väsyi pakonomaiseen suorittamiseen – ”Onko v**tu oikeasti tämä elämä tämmöistä” Antti Tuisku palasi juurilleen – ”Päätin jo viime talvena, että palaisin takaisin pohjoiseen” Yllätysilmoitus! Antti Tuisku kirjoittaa kirjan menestyksestä: ”Olen ylpeä ja innoissani!”
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Huh! Allsång på Skansenin ruotsalaiskatsojilta suoraa puhetta Lindasta ja Petestä
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”
- Kasinorakastajan blogi: Peliautomaattien propaganda
- TTK-spekulointi kiihtyy – ovatko nämä julkkikset seuraavat tähtioppilaat?
- Mette-Maritin Marius-poika lusii ökypuitteissa – ”Ei saa erityiskohtelua”
- Janni Hussilta ja Sointu Borgilta shokkiuutinen: ”Breikki”
- Eppu Normaali nousee lavalle viimeistä kertaa – Martti Syrjä haikeana: ”Tässä tämä sitten oli”
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Intiimi paljastus Shirly Karvisen ja Ahdin avoliitosta: ”Vaikka rakastan…”
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Eppu Normaali nousee lavalle viimeistä kertaa – Martti Syrjä haikeana: ”Tässä tämä sitten oli”