Archie Cruzilta taas sekava avautuminen: ”Minulla on ihana vaimo ja lapsi, mutta…”
Kohurokkari Archie Cruz on ollut usein esillä parisuhdesotkujensa vuoksi.
Elokuun alussa Archie ilmoitti yksipuolisesti eronneensa Iida Vainiosta, mutta Iida kiisti asian. Myöhemmin kävi ilmi, että Archie oli Tampereella vieraillessaan kohdannut mystisen ”kapakkanaisen”.
Torstain vastaisena yönä Archie on jälleen kerran herättänyt hämmennystä someseuraajissaan.
Kolmen aikaan aamuyöstä Archie jakoi seuraajilleen Instagramissa erikoista tietoa.
– Minulla on ihana vaimo ja lapsi, mutta aion panna (käyttäjän nimi) Milanossa, koska voin, Archie kirjoittaa vapaasti suomennettuna.
Archie viittaa tekstillä erääseen malliin, ja jakaa toisessa stoorissaan kuvan hänen ja mallin välisestä keskustelusta.
Viesteissään muusikko kertoo vievänsä mallin ”pian” hienoimpiin illallispaikkoihin ja luksushotelleihin sekä ajavansa yhdessä Italiassa ”parhailla autoilla”.
– Rakastan sinua niin paljon, Archie kirjoittaa sydänemojin säestämänä.
Archie jakoi sometilillään kuvan jopa lentolipustaan, jossa näkyy muun muassa varausnumero sekä lennon numero.
– Rakastan sinua, Archie kirjoittaa vielä uudemman kerran.
Lähde: Seiska
LUE MYÖS:
- Helena Koivulta avoin ulostulo: ”Elämä on edelleen sekaisin”
- Sanna Marin ja Joni-rakas erikoisessa puuhassa – katso kuva
- Kasinorakastajan blogi: Joulun ajan odotuksen parhaat pelit!
- Harry ja Meghan pahassa pinteessä: uskottavuus murenemassa
- Joni-rakkaalta hellyttävä julkinen ele Sanna Marinille
- Janni Hussi liittyi deittisovellukseen – nämä ovat ”yksinkertaiset nautinnot”
- Archie Cruzin ja Iida Vainion podcast-uralle ikävä uutinen: ”Meillä ei ole…”
- Rita Niemi-Mannisesta rikosilmoitus – heittää tiukan kuitin
- Johanna Tukiainen aiheutti hämmennystä joulutapahtumassa – katso kuvat
- Oho! Näin upealta näyttää Sara Siepin ökymökillä