Kuva: Instagram - Arttu Wiskari
Arttu Wiskarin julkaisema Twitter-päivitys herättää voimakkaita tunteita julkkisten keskuudessa: ”Saat*na, mene töihin”
Monet kulttuurialalla työskentelevät ovat saaneet kärsiä suuresti koronapandemian aiheuttamasta taloudellisesta ahdingosta, kun ihmiset eivät ole päässeet kuluttamaan kulttuuripalveluja samalla tavalla kuin aikaisemmin.
Aiheesta on keskusteltu viime aikoina paljon sosiaalisessa mediassa ja tilanne herättää monissa hyvin voimakkaita tunteita.
Laulaja-lauluntekijä Arttu Wiskari julkaisi viikonloppuna omalla Twitter-tilillään hämmentävän viestin, joka on vain lisännyt vettä myllyyn.
Wiskarin julkaisema viesti oli lähetetty somen kautta eräälle hänen perustamansa levy-yhtiönsä artistille.
– Tällaiset viestit ovat oikeasti hemmetin surullisia. Tämä tuli siis eräälle Mökkitie Recordsin artistille yksityisviestinä. Päätettiin jakaa se, koska haluamme herättää keskustelua ja nostaa lapaa pystyyn, että myös meidän työ on tärkeää. Tsemiä kaikille, Arttu kirjoittaa julkaisunsa yhteydessä.
Artistin vastaanottamassa viestissä vähätellään avoimesti kulttuurialan ammattilaisia.
– Kaikkihan olisi kulttuurialalla, koska se on kivaa, ellei olisi niin riskialtista. Ei todellakaan kuulu tukea ”kulttuurin” ”tekijöitä” valtion budjetista yhtään enempää. Nyt vaan opiskelemaan joku oikea ammatti, viestin kirjoittaja totesi.
Näet julkaisun alta tai täällä.
Tälläiset viestit ovat oikeasti hemmetin surullisia. Tämä tuli siis eräälle Mökkitie Recordsin artistille yksityisviestinä. Päätettiin jakaa se, koska haluamme herättää keskustelua ja nostaa lapaa pystyyn, että myös meidän työ on tärkeää. Tsemiä kaikille. #korona
Jännää et jotkut ei ymmärrä et koko ihmiskunnan historian ajan, kulttuuri on ollut kaikille henkinen voimavara ja välttämättömyys. Luolamiesten iltanuotiollakin kerrottiin tarinoita. Miten köyhä täytyy henkisesti olla, ettei ymmärrä tätä tai arvosta kulttuuria ja sen tuottajia.
Tälläiset viestit ovat oikeasti hemmetin surullisia. Tämä tuli siis eräälle Mökkitie Recordsin artistille yksityisviestinä. Päätettiin jakaa se, koska haluamme herättää keskustelua ja nostaa lapaa pystyyn, että myös meidän työ on tärkeää. Tsemiä kaikille. #korona
Tälläiset viestit ovat oikeasti hemmetin surullisia. Tämä tuli siis eräälle Mökkitie Recordsin artistille yksityisviestinä. Päätettiin jakaa se, koska haluamme herättää keskustelua ja nostaa lapaa pystyyn, että myös meidän työ on tärkeää. Tsemiä kaikille. #korona
Tälläiset viestit ovat oikeasti hemmetin surullisia. Tämä tuli siis eräälle Mökkitie Recordsin artistille yksityisviestinä. Päätettiin jakaa se, koska haluamme herättää keskustelua ja nostaa lapaa pystyyn, että myös meidän työ on tärkeää. Tsemiä kaikille. #korona
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Missikohu syvenee – yllättävä uusi tieto tuli julkisuuteen
- Sara Siepin ja Pyry Soirin vauvan nimi paljastui!
- Näin hehkeältä Katri Helena näyttää nykyään – katso kuva!
- Sofia Belórfin väitetty kuvanmuokkaus aiheutti kohun – uskomattoman kapea vyötärö
- Rakastettu Hannele Lauri joutui sairaalaan: ”Luulen, että tämä ei mulla jää tähän”
- Kasinorakastajan blogi: Kisat alkaa ja vetolaput laulaa
- Kohumissi Sarah Dzafcen kimppuun hyökättiin
- Helmi Loukasmäki paljastaa vihdoin välit Dannyyn: ”Olemme…”
- Missikohu syvenee: Sunneva Sjögren lähettää tiukat terveiset kohumissi Sarah Dzafcelle
- Simo Frangénin lapselle Frans Frangénille rikostuomio
- Rakastettu Hannele Lauri joutui sairaalaan: ”Luulen, että tämä ei mulla jää tähän”
- Helmi Loukasmäki paljastaa vihdoin välit Dannyyn: ”Olemme…”
- Kohumissi Sarah Dzafcen kimppuun hyökättiin
- Tanssii tähtien kanssa -ohjelman kulisseissa kuohuu – katsojien suosikki ottaa hatkat
- Karu paljastus Haakonin ja Mette-Maritin avioliitosta: ”Jos avioliitto päättyisi”