Benjaminin uusi albumi rikkoo kultapoikaimagoa – poseeraa tatuoituna somessa: ”Näytän mun oikeat värit”
Laulaja ja lauluntekijä Benjamin Peltonen, 23, julkaisi perjantaina uuden suomenkielisen debyyttialbuminsa, Someveteraani. Benjamin poseeraa tatuoituna Instagram-kuvassaan ja avaa tunnelmiaan uuden albumin tiimoilta.
Benjamin nousi tietoisuuteen Suomen ensimmäisenä Instagram-tähtenä. Hän avasi profiilin vuonna 2012 ja suosio räjähti käsiin ja somesuosion siivittämänä Benjamin löysi tiensä myös musiikin pariin. Nuoren pojan pää oli menestyksestä pyörällä.
– Olin 15v Kaarinalainen pikkupoika joka halusi olla seuraava JB (Justin Bieber). Iso osa siitä kaikesta kävikin toteen: levydiili, radiosoitto, tv-esiintymiset, fanit, listasijoitukset, salakuvat, juorulehdet ja ulkomaankeikat.
Benjaminin englanninkielinen esikoisalbumi Fingerprints julkaistiin vuonna 2016. Siitä tuli nopeasti hitti varsinkin Espanjassa. Elämä oli menestystä ja teinihuumaa, mutta samalla Benjamin tajusi, ettei pysty seisomaan biisiensä takana.
– Joka ikinen kerta kun joku tuli kertomaan minulle miten paljon joku biisi on koskettanut, olen aina joutunut vaan hymyilemään ja keksimään jonkun tarinan biisin ympärille jotten jäisi kiinni siitä, etten itseasiassa tiedäkkään mikä tämän biisin tarina tai tarkoitus on, Benjamin myöntää Instagram -julkaisussaan.
”Halusin tehdä musaa, joka olis mua”
Vaikka suosio oli suurta, Benjamin päätti jättää englanninkielisen uran, ja kaiken siihen saakka saavuttamansa taakseen. Hän halusi tehdä musiikkia, joka kertoisi hänen omia tarinoita ja tuntemuksia.
– Halusin alkaa tekemään musiikkia, joka olisi lähtökohtaisesti mun omasta mielestä maailman parasta. Jotain joka olisi minua.
Benjamin toivoo, että uuden albumin myötä hänet nähtäisiin artistina, eikä ”laulavana IG tähtenä” joka on saanut kaiken ilmaiseksi. Hän haluaa myös ensimmäistä kertaa nostaa esiin omia ajatuksiaan ja mielipiteitään, jotta ihmiset saisivat paremmin selkoa millainen hän oikeasti on.
– Halusin tehdä tämän levyn mun ”SoMe-aikakauden” saatesanoiksi ja tarjoilla vastaukset kaikkiin kysymyksiin jotka edelleen on mietityttänyt monia.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
Lue myös:
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Lähipiiri paljastaa: Uutta tietoa Beckhamien perhekriisistä
- Käärijältä shokki-ilmoitus: ”Syksyllä sanotaan hei hei”
- Kerttu Rissanen avautuu: Järkyttäviä uutisia!
- Vappu Pimiä kärsii terveyshuolista – ”En ole viimeisen parin vuoden aikana pystynyt…”
- Erika Vikman puhuu suunsa puhtaaksi – suora kuitti Euroviisumatkasta
- Archie Cruz viis veisasi liikennesäännöistä – katso kuvat!
- Kerttu Rissanen ja Sami Uotila: muutakin kuin ystävyyttä?
- Prinssi William ja prinsessa Catherine: Perheenlisäystä!
- Sanna Marinin kunto saa haukkomaan henkeään!
- Netta Kukkonen puhuu suunsa puhtaaksi kauramiljonääristä