Kuva: Big Brother -taloon asteli syksyn alussa 16 uhkearohkeaa kilpailijaa. Nelonen
BB-kilpailijat vaihtoivat vapaalle finaalin jälkeen: ”Nyt on krapula, mutta juhlat jatkuvat edelleen” – katso kuvat jatkobileistä!
Sunnuntai-iltana Nelosella esitetyn Big Brother -kilpailun voiton vei jyväskyläläinen nuoriso- ja vapaa-ajanohjaaja Joel Jämsinen. Televisiokameroiden sammuttua suurin osa asukkaista suuntasi hotellijatkoille kebabravintolan kautta.
Metropoli tavoitti 36 päivää Big Brother -talossa viettäneen Roope Niemen, joka myönsi kärsivänsä krapulasta. Häntä jäi harmittamaan, etteivät finalistit päässeet osallistumaan jatkobileisiin.
– Tuntui mahtavalta saada jälleen koko meidän upea porukka kasaan. Kaikilla tuntui olevan todella onnellinen ja lämmin mieli. Hienointa oli tuntea se yhteys kaikkien välillä. Harmi, etteivät finalistit päässeet juhlimaan kanssamme viime yönä. Meillä oli superhauskat juhlat, Roope kertoo Metropolille.
Miten pitkään juhlat jatkuivat?
– Juhlat jatkuivat totta kai aamuun asti. Nyt on krapula, mutta juhlat jatkuvat siitä huolimatta vielä tänäänkin. Itse asiassa olemme aloittaneet jo juhlimisen, Roope kertoo.
Big Brother -talossa nähty Timo Paasikunnas innostui illan aikana julkaisemaan jatkoilta Instagramin Stories-osiossa useita videoita, joissa tosi-tv-tähdet laulavat muun muassa Britneyn Stronger-jättihittiä, tanssivat Kuningaskobra-kappaleen tahtiin ja nauttivat alkoholituotteita.


LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Shirly Karvinen puhuu suunsa puhtaaksi erosta Sannin kanssa: ”Tuntuu raskaalta”
- Helena Koivu valitti – ei mennyt nappiin
- Kastanja Rauhala puhuu vihdoin: ”Kaikki hyvä loppuu aikanaan”
- Kasinorakastajan blogi: Uusi rahapelilaki ja valvonta – missä mennään?
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Tietoa kirjoittajasta Joel Karhu
- Kierrätysvapaat ilmaiskierrokset 2026 – Määritelmä ja käytännön ehdot
- Tuohi Casino 2026 – Pikakasino arvioituna
- Verovapaat nettikasinot ilman rekisteröitymistä 2026
- Kastanja Rauhala puhuu vihdoin: ”Kaikki hyvä loppuu aikanaan”
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Shirly Karvinen puhuu suunsa puhtaaksi erosta Sannin kanssa: ”Tuntuu raskaalta”
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”
- Helena Koivu valitti – ei mennyt nappiin
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Janni Hussilta koskettava avautuminen – ”Oon vuosia kipuillut”