Bloggaaja Linda Manuella myöntää paljon puhutun kauneusoperaation – ”Kun tulin julkisuuteen, minua haukuttiin niin paljon, että oli pakko leikkauttaa se”
Tunnettu bloggaaja ja somevaikuttaja Linda Manuella on vihdoin valmis myöntämään julkisesti, että hänelle on tehty kauneusoperaatio.
– Tämä ei ole minulle helppo aihe, koska minua on kiusattu tästä tosi paljon ja asiaa on myös spekuloitu. En ole koskaan kieltänyt tätä, mutta en ole myöskään myöntänyt julkisesti, Linda kertoo Instagramin Storie-osiossa.
– Ihmiset ovat miettineet tasaisin väliajoin, että olenko minä leikauttanut nenäni. Olen leikannut, Linda myöntää.
Vaikka Linda ei ole puhunut julkisesti leikkauksesta, on hän kertonut kauneusoperaatiosta avoimesti ystävilleen.
– En ole hävennyt leikkausta missään vaiheessa, Linda toteaa.
Linda kertoo käyneensä nenäleikkauksessa jo vuonna 2013. Hän päätyi ratkaisuun, koska sai nenästään hyvin ilkeää palautettua tultuaan julkisuuteen bloggaajana.
– Se on jännä, miten tuntemattomat ihmiset edelleen haukkuvat nenääni isoksi ja rumaksi, vaikka se on kertaalleen leikattu.
– Kun tulin aikoinaan blogin kautta enemmän pinnalle, minua haukuttiin nenäni takia niin paljon, että minusta tuli niin itsetietoinen, että minun oli pakko leikkauttaa se, Linda kertoo.
Linda haluaakin muistuttaa seuraajiaan siitä, että kannattaa muistaa, millaista palautetta antaa tuntemattomille ihmisille sosiaalisen median kautta.
– Itse leikkauksen tekeminen ei kaduta tai harmita minua, mutta minua harmittaa nuorempi minä, joka otti kommentit raskaasti. Olkaa varovaisia, miten te ihmisille puhutte ja arvostelette toisianne täällä sosiaalisessa mediassa, Linda toteaa.
Fitness-lavoiltakin tuttu Linda Manuella on osallistunut aiemmin muun muassa Martina ja hengenpelastajat -ohjelmaan. Lisäksi hän on ollut otsikoissa suhde-elämänsä takia. Hän on seurustellut aiemmin muun muassa Katiska-vyyhdistä tuomitun Niko Ranta-ahon sekä Hunks-tanssija Joelin kanssa.
Lue myös:
Niko Ranta-aho puolustaa kohuttua Katiska-dokumenttia: ”Media teki minusta julkkiksen”
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Jari-Matti Latvala epäiltynä törkeästä rikoksesta
- Kasinorakastajan blogi: Urheilusponsoroinnin ylösnousemuksen alkutahdit
- Prinssi Harry ja kuningas Charles tapasivat vihdoin – Harrylta suorasanainen kommentti
- Janni Hussi ja Jari-Matti Latvala: suhde syvenee – ”Asiat vain tapahtuvat luonnostaan”
- Nyt puhuu Janni Hussi – uusi tilannepäivitys avioerosta Joel Harkimon kanssa
- Erokohussa painivat Archie Cruz ja Iida Vainio: ökyilyä luksuslomalla
- Joel Harkimo avautuu: Tämän vuoksi eroprosessi jumittaa
- Mikko Leppilampi avautuu: ”Sä oot epäonnistuja”
- Archie Cruzin salamaluovuttaminen Erikoisjoukoissa herättää pahennusta: ”Oli niin isot puheet”
- Archie Cruzin kanssa sutinoinut brunette tekee paljastuksen Iida Vainiosta