Kuva: Instagram Christoffer Strandberg
Christoffer Strandberg iloitsee muutosta unelmien taloon – takana haastava vuosi: ”Elämän raskainta aikaa ikinä”
Putous-juontaja ja näyttelijä Christoffer Strandberg, 31, paljasti yllättäen tammikuussa ostaneensa talon Siuntiosta yhdessä puolisonsa Jannen kanssa. Pari on unelmoinut omasta talosta jo pitkään ja nyt muutto on vihdoin ohi.
Strandberg julkaisi Instagram-tilillään hauskan kuvasarjan, jossa poseeraa onnellisena komean kaksikerroksisen talonsa edustalla.
– Muumit on talossa. Vihdoin ja viimein voidaan huokaista helpotuksesta ja sanoa, että olemme muuttaneet. Ja sitä paitsi muuttaneet unelmiemme taloon alueelle, josta olen lapsesta asti haaveillut, Strandberg iloitsee.
Näyttelijä myös vitsailee, että tietää nyt talonomistajana mihin kaikki rahansa laittaa. Kaunis ja toimiva koti on hänelle kuitenkin myös sijoitus tulevaisuuteen, turvaan ja onneen.
– Tämä muutto ja sitä edeltävä aika onkin ollut meidän elämän raskainta aikaa, ikinä. Olemme kohdanneet sellaisia haasteita ja säätöjä, joista en edes jaksa avautua.
Parasta miehen mielestä kuitenkin on, että menneen vuoden ulkoisista haasteista huolimatta hänellä on ollut selvä syy miksi nähdä vaivaa ja unelmoida. Tämä syy on Strandbergin puoliso Janne.
– Elämä on parasta jaettuna. Ja emme nyt asuisi valmiissa kodissa ilman perheidemme apua. Pandemiat ja möröt eivät tunnu missään kun on oikeat, hyvät ihmiset ympärillään. Esimerkiksi mun mamma ja luonto.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä. Lue myös: Oho! Christoffer Strandberg osti talon Janne-puolisonsa kanssa: ”Unelma toteutuu muumitalossa” Me Naiset: Näyttelijätähti Christoffer Strandberg avautuu mielenterveydellisistä haasteistaan – ”Terapia tekisi hyvää kenelle tahansa”
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Robin avautuu parisuhteestaan
- Fani kysyi Santa Cruzin paluusta – Archie Cruzin vastaus puhuttaa
- Fanit huolissaan Käärijästä
- Iida Vainiolta paljastus uusista asumiskuvioista: ”Villi elämä oli raskasta”
- Huh mitä luksusta! Sara Siepin tuoreet vauvahankinnat eivät sovi jokaisen kukkarolle
- Sami Uotila suuteli kaunottaren kanssa yökerhossa – kuumaa!
- Erika Vikmanilta rohkea veto – faneilta suoraa puhetta
- Vau! Shirly Karvinen teki leuat loksauttavan muodonmuutoksen!
- Yllättävä käänne Iida Vainion raha-asioissa – ”Oli sellainen käsitys, että rahaa tulee”
- Kasinorakastajan blogi: Monopoli kummittelee vielä tulevaisuudessakin!
- Erika Vikmanilta rohkea veto – faneilta suoraa puhetta
- Sara Sieppi sanoi hyvästit Pyry-rakkaalle – surullinen julkaisu
- Fanit huolissaan Käärijästä
- Vau! Shirly Karvinen teki leuat loksauttavan muodonmuutoksen!
- Iida Vainiolta paljastus uusista asumiskuvioista: ”Villi elämä oli raskasta”
- Robin avautuu parisuhteestaan
- Huh mitä luksusta! Sara Siepin tuoreet vauvahankinnat eivät sovi jokaisen kukkarolle
- Sami Uotila suuteli kaunottaren kanssa yökerhossa – kuumaa!