David Beckhamin muotisuunnittelijaura päättyi nolosti – yhteistyö luksusmerkin kanssa johti jättitappioihin
Jalkapalloilijana, muotisuunnittelijana ja yrittäjänä tunnetuksi tulleella David Beckhamilla, 44, on ollut kattava yhteistyösopimus Kent & Curwen -muotitalon kanssa. Nyt sopimus on kuitenkin purettu.
Vuonna 2015 alkaneen yhteistyön oli määrä päättyä vuoden 2020 lopussa, mutta Beckham päätti sopimuksen jo aiottua aiemmin. Kent & Curwen -merkin omistajat ovat menettäneet lyhyessä ajassa 18 miljoonaa puntaa eli noin 21 miljoonaa euroa.
Beckhamin oli tarkoitus tuoda Kent & Curwenille näkyvyyttä ja suosiota. Mies lanseerasikin näyttävästi Peaky Blinders -sarjasta inspiraationsa saaneen vaatemalliston noin vuosi sitten Lontoon muotiviikoilla.
Samana vuonna Kent & Curwen sopivat tekevänsä The Stone Rosesin kanssa yhteistyöstä, jossa myös Beckham oli mukana. Vaatteet saivat kuitenkin runsaasti kritiikkiä, sillä takit maksoivat noin 500 euroa, neuleet noin 200 euroa ja halvimmat t-paidat yli 80 euroa.
Beckham on edelleen luksusmerkin mainoskasvo ja muotitalo kutsuu miestä yhä kotisivuillaan partnerikseen. Beckham ei ole kommentoinut julkisuudessa yhteistyön päättymistä.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Kasinorakastajan blogi: Pelkästään loistavia pelejä tarjolla
- Sofia Belórf sai itkukohtauksen lennolla – ”Itken jatkuvasti”
- Sanna Marinilta avoin paljastus Joni-kullasta
- Jari Sillanpään käytös Kanarialla herätti järkytystä – katso oudot kuvat
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Joel Harkimo toi kameroiden eteen elämänsä naisen – ”Rakkaus näkyy selvästi”