Demi Moorea syytetään lapsen seksuaalisesta ahdistelusta – suutelevat videolla kiihkeästi
Hollywood-moguli Harvey Weinsteinin paljastuneista seksuaalisista ahdisteluista käynnistyi ketsuppipullomainen vyyhti, jossa pinnalle nousee yhä uusia julkkiksia, joita syytetään seksuaalisesta ahdistelusta. Pitkään pinnan alla muhinut paljastusten tulva on toistaiseksi koskenut lähinnä vaikutusvaltaisia miehiä, jotka ovat käyttäneet asemaansa hyväkseen ahdistellessaan seksuaalisesti naisia sekä myös miehiä ja poikia.
Nyt ahdistelulistalle on lisätty Hollywood-tähti Demi Moore, jonka vuonna 2012 julkaistu video on noussut uudelleen pinnalle ahdistelukohun myötä. Moore poikkeaa muista ahdisteluista syyteityistä siten, että hän on nainen ja hänen toiminnastaa on videotodiste.
Entertainment Tonightin julkaisemalla videolla juhlitaan vuonna 1982 General Hospital -sarjassa näytelleen Philip Tanzinin 15-vuotissyntymäpäivää. Mukana juhlinnassa on Philipin kanssanäyttelijä, 19-vuotias Demi Moore.
Videolla Moore suutelee poikaa kohdissa 01:22, 01:49 ja 04:36.
https://youtu.be/pjl8pK7x24w
Moore ja Tranzini julistavat videolla rakkauttaan toisiaan kohtaan. Moore sanoo Tanzinin olevan ”ainoa, jota rakastan”, vaikka Mooren aviomies oli tuolloin Freddie Moore, jonka kanssa kaunotar oli mennyt naimisiin 17-vuotiaana. Videolla Moore kuitenkin sanoo, ettei malta odottaa pääsevänsä menemään naimisiin Tanzinin kanssa.
– Rakastan häntä, koska hän pitää minut onnellisena, Moore hihkuu.
Videosta tuohtuneet sanovat Mooren ”ahdistelevan lasta seksuaalisesti” ja käyttävän tätä hyväkseen. Jotkut myös huomauttavat, että ahdistelusyytteissä tietyt miespuoliset tähdet, kuten Bill Cosby, voivat saada vankilatuomion väitetyistä 15-vuotiaaseen kohdistuneista ahdisteluista, jotka tapahtuivat yli 30 vuotta sitten, mutta kun Demi Moore tekee samaa videotodisteen kera, ”ihmiset kutsuvat poikaa onnekkaaksi”.
Jotkut taas puolustavat Moorea sanomalla, että hän oli pienessä hiprakassa, eikä poika näyttänyt kokevan olevansa ahdisteltu. Lisäksi oli pojan syntymäpäivä ja molemmat näyttivät olevan iloisia.
Mitä mieltä sinä olet Mooren videosta? Kohdellaanko mielestäsi ahdistelusyytteissä naisia tekijöinä eri lailla kuin miehiä?
Lähde: Unilad
Kuva: YouTube / Entertainment Tonigt
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Peppukuningatar Erna Husko: järisyttävä muodonmuutos
- Kasinorakastajan blogi: Sateita pakoon ilmojen halki ja pubin perukoille
- Presidentti Sauli Niinistöltä erikoinen paljastus Aaro-pojasta: ”Nyt täytyy tunnustaa”
- Naimisiin menneeltä Auri Kanaselta ikäviä uutisia
- Huh mikä yhdennäköisyys! Kerttu Rissanen on kuin ilmetty äitinsä ja mummonsa!
- Huh! Allsång på Skansenin ruotsalaiskatsojilta suoraa puhetta Lindasta ja Petestä
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”
- Peppukuningatar Erna Husko: järisyttävä muodonmuutos
- Huh mikä yhdennäköisyys! Kerttu Rissanen on kuin ilmetty äitinsä ja mummonsa!
- Naimisiin menneeltä Auri Kanaselta ikäviä uutisia
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt
- Presidentti Sauli Niinistöltä erikoinen paljastus Aaro-pojasta: ”Nyt täytyy tunnustaa”
- Kasinorakastajan blogi: Sateita pakoon ilmojen halki ja pubin perukoille
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!