Eeva: Sanna Marin paljasti työnsä varjopuolen – vaikuttaa jopa vapaa-aikaan – ”Se on vain kestettävä”
Kaksi vuotta Suomen pääministerinä toiminut Sanna Marin, 36, paljastaa uusimmassa Eeva-lehdessä millaista arki on pääministerinä sekä vaimona ja äitinä.
Yksi raskaimmista asioista Marinille on ollut yksityisyyden menetys ja jatkuva julkinen tarkastelu. Marinin mukaan julkisuuteen tuskin tottuu koskaan, mutta se kuitenkin kuuluu työn luonteeseen.
– Se on vain kestettävä. On hyvin hankala elää normaalia elämää, Marin toteaa Eeva -lehdelle.
Marinin tekemisiä tarkkaillaan herkeämättä myös vapaa-ajalla.
– Kun liikun julkisilla paikoilla, ihmiset ottavat kännykkäkuvia ja jakavat niitä eteenpäin sosiaaliseen mediaan ja lehdistölle.
Pääministerinä Marin on kuitenkin yllättävän avoin jakamaan arkeaan muun muassa sosiaalisessa mediassa, mikä on herättänyt keskustelua tietynlaisen imagon rakentamisesta. Marinin mukaan on ollut jopa huvittavaa seurata hänestä tehtyjä analyyseja.
– Olen pääministeri mutta myös Sanna, joka elää 36-vuotiaan naisen tavallista elämää. En mene edellisten pääministereiden muottiin, ja sitä on joidenkin vaikea hyväksyä.
Marin lähti rohkeasti mukaan myös syksyllä nähtyyn Yökylässä Maria Veitola -ohjelmaan, jossa paljasti itsestään monia uusia puolia ja kertoi avoimesti muun muassa loppuunpalamisestaan.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
Marin on naimisissa viestintäkonsultti Markus Räikkösen kanssa. Parilla on vuonna 2018 syntynyt tytär Emma. Perhe asuu pääministerin virka-asunnossa Kesärannassa, mutta heidän vakituinen kotinsa on Tampereella.
Lähde: Eeva
Lue myös:
Sanna Marin koki rajun loppuunpalamisen – ”En jaksanut tehdä enää mitään”
Pääministeri Sanna Marin avautuu Maria Veitolalle pakkomielteestään – ”Koen syyllisyyttä ja häpeää”
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Tietoa kirjoittajasta Joel Karhu
- Kierrätysvapaat ilmaiskierrokset 2026 – Määritelmä ja käytännön ehdot
- Tuohi Casino 2026 – Pikakasino ilman rekisteröitymistä arvioituna
- Verovapaat nettikasinot ilman rekisteröitymistä 2026
- Uudet nettikasinot 2026 – Mitä uudet kasinot tarjoavat?
- Suomalaiset nettikasinot 2026 – Turvalliset ja suomenkieliset kasinot
- Pikakasinot 2026 – Pelaa ilman rekisteröitymistä ja nosta voitot nopeasti
- Parhaat nettikasinot 2026 – Turvalliset ja luotettavat vaihtoehdot
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Janni Hussilta koskettava avautuminen – ”Oon vuosia kipuillut”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Sanna Marinilta avoin paljastus Joni-kullasta