Elastinen kasvatti itselleen parran – seuraajat villiintyivät: ”Ens vuonna sit pukinkeikkaa”
Suomen suosituimpiin räppäreihin lukeutuva Elastinen, oikealta nimeltään Kimmo Laiho, esittelee Instagram-tilillään uutta tyyliään. Elastinen on julkaissut seuraajiensa iloksi jouluisen omakuvan, josta käy ilmi, että tämä on kasvattanut itselleen tyylikkään parran.
– Rauhallista joulua jokaiselle. Hieno päivä oli, nyt on lahjat avattu ja pikkutontut nukkuu. Parasta hommaa, räppäri on kirjoittanut kuvansa oheen.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen myös klikkaamalla tästä.
Elastisen seuraajat ovat ottaneet miehen uuden tyylin innolla vastaan. Hyvän joulun toivottamisen ohella moni kehuu kommenteissa miehen uutta ilmettä.
– Sulle on parta kasvanut, yksi seuraajista innostuu.
– Ens vuonna sit pukinkeikkaa, kun partakin jo niin hyvällä mallilla, toinen kannustaa.
Elastisella ja tämän Riina-vaimolla on kaksi pientä lasta; vuonna 2017 syntynyt poika ja vuonna 2019 syntynyt tytär. Elastinen on pitänyt perheensä visusti poissa julkisuudesta, mutta tämän Instagram-tililtä löytyy kuitenkin pari kuvaa, joissa lapset ovat mukana.
Jos upotus ei näy, voit katsoa julkaisun täältä.
Mikäli kuva ei näy selaimellasi, katso se klikkaamalla tästä.
Lue myös:
Elastisen kuva paljastaa, mitä hän tekee tulevana kesänä – ”Eka vapaakesä 20:een vuoteen”
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kerttu Rissanen avautuu kiusaamisestaan: ”Se on ihan sairas”
- Iida Vainio ja Archie Cruz ökylomalla Lontoossa – katso upeat kuvat
- Sanna Marin shokeerasi käytöksellään kesäfestareilla – katso kuva
- Niko Ranta-ahon ja Mel-rakkaan suhteesta tihkuu uutta tietoa
- Rajua biletystä! Sanna Marinin villit festarikuvat
- Iida Vainion ja Aleksi Valavuoren raju riita: yllätyskäänne!
- Beckhamien perheriita: Nicola Peltz ottaa osaa suukopuun
- Meghan joutui pyytämään anteeksi – myöntää mokanneensa
- Kasinorakastajan blogi: Hurja väite – Häärijät ja käärijät ulkomaisilla kasinoilla!
- Helena Koivu laittoi vaatteensa myyntiin – hinnat yllättävät