
Elina Kanerva löysi itselleen uuden rakkaan
Kun poliitikko Ilkka Kanerva menehtyi vuonna 2022, hänen vaimonsa Elina Kanerva vannoi, että jatkaisi elämäänsä yksin.
Surutyön edetessä elämään alkoi kuitenkin tulla uudenlaista sisältöä ja ajatuksia.
– Vaikka sain erilaisia yhteydenottoja ja treffipyyntöjä, aika ei tuntunut koskaan oikealta. Surutyö oli niin kesken vielä, etten nähnyt sitä mahdollisena, että tapaisin ketään uutta. Nyt kuitenkin alkoi tuntua oikealta, Elina sanoo.
Sittemmin uusi rakkaus astui Elinan elämään. Elina ja uusi mies ovat olleet yhdessä loppukeväästä lähtien.
– Minulla on elämässäni tärkeä ihminen. Olen onnellinen hänen kanssaan. Meillä on tosi mukavaa yhdessä ja me tapaamme mahdollisuuksien mukaan usein. Hänellä on sellainen työ, että hän on aina välillä poissa. Hänestä on tullut elämääni tärkeä ihminen, Elina kuvailee.
Ilkka on silti edelleen joka päivä Elinan mielessä. Myös hääkuva pysyy kodin seinällä.
– Aika auttaa surutyössä ja huomaa, että elämä jatkuukin. Välillä on kuitenkin todella surullisia päiviä, jolloin kaipaan häntä ja ajattelen, että kunpa hän olisi saanut olla vielä täällä. Elämään on kuitenkin tullut paljon iloisia positiivisiakin asioita, jotka kantavat elämässä eteenpäin.
– Uskon, että Ilkkakin olisi halunnut sitä, että minä kuitenkin jatkan elämää, enkä ole koko loppuelämääni yksin. Uskon, että hän olisi minulle sen suonut, Elina jatkaa.
Elina muutti Ilkan kuoleman jälkeen Helsinkiin, mutta muutti keväällä takaisin Turkuun.
Muuton taustalla on yhteiset muistot, sekä äiti, joka jäi leskeksi Elinan isän kuoltua viisi vuotta sitten.
– Halusin muuttaa lähemmäs äitiäni. Hän on osannut auttaa myös minua omien kokemuksiensa kautta. Se on ollut minulle todella suuri asia, olemme aina olleet läheisiä ja muutto on lähentänyt meitä vieläkin enemmän, Elina sanoo.
Turkuun muuttaminen on helpottanut matkustamista Uudenkaupungin Lokalahdelle, jossa Ilkan hauta sijaitsee. Elinalle on tärkeää, että hän pääsee Ilkan haudalle usein.
Lähde: Iltalehti
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- No nyt! Chachi Hildénin salarakkaalta melkoinen uutispommi
- Sisäpiiriläinen paljastaa tietoa prinsessa Catherinen ja prinssi Harryn väleistä
- Nyt puhuu Mikko Leppilampi – avautuu ahdistelukohustaan
- Väite: Beckhamien perheriidassa uusi käänne – Brooklyn voi henkisesti todella huonosti
- Meghanin käytös raivostutti fanit
- Joel Harkimo hikisissä tunnelmissa kahden kuuman kaunottaren kanssa
- Helena Koivu räiski yöllisiä selfieitä ökyalueella – katso kuvat!
- Kasinorakastajan blogi: Paras kausi on alkanut vihdoin!
- Uutta tietoa Flow-kohusta! Sanna Marinilla uusi mies käsipuolessa
- Ovatko Archie ja Iida sittenkään eronneet?
- No nyt! Chachi Hildénin salarakkaalta melkoinen uutispommi
- Nyt puhuu Mikko Leppilampi – avautuu ahdistelukohustaan
- Joel Harkimo hikisissä tunnelmissa kahden kuuman kaunottaren kanssa
- Helena Koivu räiski yöllisiä selfieitä ökyalueella – katso kuvat!
- Sisäpiiriläinen paljastaa tietoa prinsessa Catherinen ja prinssi Harryn väleistä
- Uutta tietoa Flow-kohusta! Sanna Marinilla uusi mies käsipuolessa
- Väite: Beckhamien perheriidassa uusi käänne – Brooklyn voi henkisesti todella huonosti