Emmi Suuronen ja Akseli Herlevi olivat pitkään erossa – rakkaustarinassa vihdoin onnellinen käänne: ”Herkkä hetki”
Missikaunotar Emmi Suurosen ja hänen puolisonsa, julkkiskokki Akseli Herlevin salasuhde paljastui suurelle yleisölle vuoden 2021 alkupuoliskolla. Sittemmin Suuronen ja Herlevi ovat jakaneet runsaasti sisältöä yhteisestä elämästään sosiaaliseen mediaan.
Elokuussa 2022 Suuronen julkaisi omalle Instagram-tililleen postauksen, jossa hän kertoi avoimesti hänen ja Herlevin suhteen haasteista. Suurimmat ongelmat liittyivät Suurosen mukaan siihen, että pariskunta oli joutunut kuluneiden kuukausien aikana olemaan pitkiä aikoja erossa toisistaan.
– Ensimmäinen vuosi meni kuin siivillä ja toinen onkin ollut melko haastava meille molemmille omilla tahoillamme, Suuronen kirjoitti tuolloin.
Päivityksen julkaisemisen aikaan Herlevi oli lähdössä pitkälle reissulle New Yorkiin.
– Tänään ikävöin sua jo valmiiksi koko seuraavan kolmen viikon edestä! Suuronen totesi.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Myöhemmin tänä syksynä Herlevi matkusti uudestaan Amerikkaan, kun hän lähti kuvausryhmänsä kanssa toteuttamaan uutta ohjelmaansa Burgerimiehet Pohjois-Amerikassa. Reissussa vierähti lopulta reilusti yli kuukausi, joten ikävä parin välillä ehti kasvaa hyvin suureksi.
Eilen keskiviikkona (23.11.) Herlevi saapui vihdoin takaisin koto-Suomeen. Suuronen julkaisi pariskunnan jälleennäkemisestä useita päivityksiä Instagramiin.
– Huomenna arvoisat Instagramin selaajat – saan tän tyypin vihdoin kotiin ja kumpikaan ei reissaa pois kotoa hetkeen! Suuronen paljasti tiistaina Instagramin Feed-osioon julkaisemansa kuvan yhteydessä.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Keskiviikkona puolenpäivän aikaan Suuronen kertoi jännityksensekaisista tuntemuksistaan avoimesti Instagramin Stories-osiossa. Hän oli hetki sitten saapunut autolla Helsinki-Vantaan lentokentälle hakemaan puolisoaan kotiin.
– Kuljetuspalvelu just saapunut lentokentälle, Suuronen vitsaili iloisesti Stories-videollaan.
– Onhan tämä tietyllä tapaa aika herkkä hetki. Ei olla kuitenkaan kuuteen viikkoon muistaakseni nähty, hän lisäsi.
Koko vuosi on Suurosen sanoin kulunut siinä, ettei pari ole ehtinyt näkemään toisiaan lähes ollenkaan.
– Aksu on reissannut, minä olen reissannut, nainen kuvaili.
Nyt rakkaustarinassa on kuitenkin odotettavissa onnellinen käänne, kun molemmat pariskunnan osapuolet aikovat pysytellä kotona koko joulukuun.
– Tämä on nyt sitä arjen luksusta, Suuronen iloitsi.
Lentokentällä Suuronen kuvasi itsestään videon, jonka ohessa hän paljasti vatsassaan pyörivät perhoset.
– Ihan kutkuttaa vatsassa tää viime hetken odottelu, Suuronen kirjoitti.
Kun Suuronen ja Herlevi pääsivät kotiin, odotti burgerikuningasta hellyyttävä yllätys. Suuronen oli sitonut parin yhteisen Selma-koiran ympärille kyltin, jossa luki: ”Tervetuloa kotiin, oli ikävä”.
– Olipa kiva yllätys tulla kotiin, kun koiruli tuli vastaan ovella lappu kaulassa. Kiitos Emmi kivasta ylläristä! Herlevi hehkuttaa omalla Instagram-tilillään.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Myös Suuronen on julkaissut Selmasta kuvan Instagramiin.
– Koko konkkaronkka kotona! En kestä miten söpö Selma tässä on tai et kohta saa kokin tekemää munakastortillaa aamupalaksi. Tänään toiveesta meikän tekemää kotiruokaa! onnellinen tyttöystävä muotoilee.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Lue myös:
Missi Emmi Suuronen avoimena Akseli Herlevin ärsyttävästä puolesta:”Hän on hakenut siihen apua”
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Nanna Karalahti – Sydäntä särkevä avautuminen
- Harry ja Meghan julkaisivat joulukuvansa – mukana lapset Archie ja Lilibet
- Sara Sieppi ökylomalla Lapissa – missä Pyry?
- Prinssi Harry viihtyi mysteeriblondin seurassa – katso kuva
- Kerttu Rissanen avautuu: ”Villiä elämää”
- Janni Hussilta riipaiseva erotilitys: ”Olen vähän yksinäinen”
- Kasinorakastajan blogi: 2025 parhaat pelistudiot ja Top 10 pelit!
- Prinsessa Catherine aiheutti shokin pikkutuhmalla kommentillaan
- Paljastus Jone Nikulan ja Ellen Jokikunnaksen erosta: ”Kaikki menee päin helvettiä”
- Sarah Dzafce avautuu vihdoin: ”Otan kaiken vihan vastaan”
- Mannisten riita yltyy – Aki kehottaa Rita-vaimoaan hankkiutumaan raskaaksi Gambiassa
- Paljastus Jone Nikulan ja Ellen Jokikunnaksen erosta: ”Kaikki menee päin helvettiä”
- Janni Hussilta riipaiseva erotilitys: ”Olen vähän yksinäinen”
- Prinssi Harry viihtyi mysteeriblondin seurassa – katso kuva
- Sara Sieppi ökylomalla Lapissa – missä Pyry?
- Sarah Dzafce avautuu vihdoin: ”Otan kaiken vihan vastaan”
- Kerttu Rissanen avautuu: ”Villiä elämää”
- Prinsessa Catherine aiheutti shokin pikkutuhmalla kommentillaan