
Erika Helin on kokenut olonsa yksinäiseksi Maltalla – ”Olen monesti soittanut itkien Suomeen”
Maltalle puoli vuotta sitten muuttanut malli ja somevaikuttaja Erika Helin avautuu yksinäisyyden tunteesta, jota hän on uudessa maassa kokenut.
Helin kertoo löytäneensä kämppiksensä kautta Maltalta hyvän ystäväporukan, jonka kanssa on mukavaa viettää aikaa. Heitä yhdistää kämppiksen kanssa yhteinen nyrkkeilyharrastus ja myös monet Helinin uusista ystävistä harrastaa samaa lajia.
Silti Helinistä tuntuu, että hänen on ollut vaikea muodostaa syvempää yhteyttä maltalaisten kanssa.
– Se, että pääsisin tekemään syvää ystävyyssuhdetta täällä, on ollut suuri haaste, Helin toteaa Metropolille.
– Tutustuin täällä juuri erääseen suomalaiseen naiseen ja meillä synkkasi todella kivasti. Lisäksi olemme ystävystyneet nyrkkeilyvalmentajani kanssa. Mutta muuten on ollut hankalaa löytää ihmisiä, joiden kanssa kokisi, että voisi olla jotain enemmänkin yhteistä, nainen avautuu.
Helin uskoo kulttuurieroilla ja kielimuurilla olevan paljon vaikutusta asiaan.
– Minun eleeni ja ilmeeni ovat ilmeisesti vähän jäykkiä, tai sellaisia ettei niitä oikein osata lukea. Vaikka olisin iloinen, niin ihmiset luulevat jostain syystä, että olisin pahalla päällä, Helin nauraa.

Toisinaan Helinin on täytynyt kääntyä Suomessa asuvan lähipiirinsä puoleen ja kertoa heille rehelliset kuulumisensa.
– Olen monesti soittanut lähestulkoon itkien Suomeen, kun minulla on ollut niin yksinäinen olo, hän myöntää.
– Mutta se, että tuntee olonsa yksinäiseksi on ehkä vähän omasta mindsetista kiinni. Olen minä Suomessakin kokenut yksinäisyyttä, vaikka olen tiennyt, että minulla on paljon ihmisiä ympärilläni.
– Mielestäni olisi tärkeää, että sitä voisi löytää sellaisen hyvän henkisen tasapainon itsensä kanssa, Helin kiteyttää.
Lue myös:
Erika Helin antautui auringon syleiltäväksi – poseeraa aistikkaana pikkubikineissä
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- No nyt! Chachi Hildénin salarakkaalta melkoinen uutispommi
- Sisäpiiriläinen paljastaa tietoa prinsessa Catherinen ja prinssi Harryn väleistä
- Nyt puhuu Mikko Leppilampi – avautuu ahdistelukohustaan
- Väite: Beckhamien perheriidassa uusi käänne – Brooklyn voi henkisesti todella huonosti
- Meghanin käytös raivostutti fanit
- Joel Harkimo hikisissä tunnelmissa kahden kuuman kaunottaren kanssa
- Helena Koivu räiski yöllisiä selfieitä ökyalueella – katso kuvat!
- Kasinorakastajan blogi: Paras kausi on alkanut vihdoin!
- Uutta tietoa Flow-kohusta! Sanna Marinilla uusi mies käsipuolessa
- Ovatko Archie ja Iida sittenkään eronneet?
- No nyt! Chachi Hildénin salarakkaalta melkoinen uutispommi
- Nyt puhuu Mikko Leppilampi – avautuu ahdistelukohustaan
- Joel Harkimo hikisissä tunnelmissa kahden kuuman kaunottaren kanssa
- Helena Koivu räiski yöllisiä selfieitä ökyalueella – katso kuvat!
- Sisäpiiriläinen paljastaa tietoa prinsessa Catherinen ja prinssi Harryn väleistä
- Uutta tietoa Flow-kohusta! Sanna Marinilla uusi mies käsipuolessa