Artisti Erika Vikman tähdittää parhaillaan suosittua Vain elämää -ohjelmaa, jossa hän on puhunut rehellisesti oman elämänsä haasteista.

Viime viikon perjantaina (14.10) esitetyssä jaksossa Vikman jakoi kokemuksiaan kiusaamisesta. Ohjelman tultua ulos telkkareista postasi Vikman oman Instagram-tilinsä Stories-osioon kuvakaappauksia ikävistä viesteistä, joita hän on saanut sosiaalisessa mediassa.

Nyt Vikman kertoo vastaanottaneensa vihaviestejä myös liittyen viikon takaiseen avautumiseensa. Osa Vikmanin seuraajista ajattelee, että Vikmanin saamat ikävät kommentit johtuisivat hänestä itsestään.

– Yksi viesti inboksissani jäi pohdituttamaan. Eräs nainen kirjoitti ”Tarvitaanko Suomen estradeilla vielä nykypäivänä kaltaisiasi ´julistajia´ ?” Hän viittasi tekstissään siihen, että asennemuutos on kuulemma jo saavutettu ja tällä hetkellä vain halvennan naisia tavallani esiintyä, Vikman kirjoittaa Instagram-tililleen julkaisemassaan postauksessa.

– Hänen mielestään loka, jota saan osakseni on itse aiheutettua ja se vaan pitää kestää kuin nainen, hän jatkaa.

Vikman sanoo olevansa kirjoittajan kanssa täysin eri mieltä.

– Vuonna 2022 pitäisi olla selvää, että ketään ei hutsutella, kuvailla halventavin sanakääntein oksennusemojien kera, sen perusteella miltä näyttää, miten pukeutuu tai mitä lauluissaan sanoo, Vikman alleviivaa.

– Ja en tarkoita, että kaikista pitäisi tykätä!

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.

Vikman kävi viime viikolla katsomassa uuden Kikka!-elokuvan, jossa pääroolia näyttelee Sara Melleri. Elokuva järkytti Vikmania, sillä se toi vahvasti esille muiden ihmisten alentavan käytöksen, josta laulaja Kikka joutui 90-luvulla kärsimään.

Myös Vikman on omien sanojensa mukaan saanut tuntea naisvihan nahoissaan.

– Perjantaina esiinnyn Vain elämää -ohjelmassa punaisessa bodysuitissa, eli perus keikka-asussa. Olemukseni kuumensi tunteet ja laittoi VE-facebook -sivun kommenttikentän laulamaan. Naisvihaa. Erika-vihaa. Ällötystä. Hämmennystä, Vikman kuvailee.

– Vastaukseni inboxin naiselle: Kyllä, me tarvitsemme Suomen estradeille kaltaisiani ”julistajia”, hän lisää.

– Vapaus olla ja ilmaista on kaikista tärkein asia ja jokaisen oikeus, tähtiartisti kiteyttää.

Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.

Lue myös:

Meiju Suvas näki heti Erika Vikmanin ja Jyrki 69:n välisen rakkauden – aavisti suhteen Vain elämää -kuvauksissa!

Erika Vikmanin painoa arvosteltiin törkeästi – artistitähdeltä suora vastaus ikävään kommenttiin: ”Ihan sairasta”