Erika Vikman julkaisi romanttisen yhteiskuvan salaperäisen lääkärirakkaansa kanssa
Laulaja Erika Vikman matkusti äskettäin New Yorkiin.
New York on Erikalle rakas paikka, sillä myös viime vuonna hän matkasi rapakon taakse. Tällöin Erika juhlisti New Yorkissa 30-vuotissyntymäpäiväänsä.
Tällä kertaa Erika on matkassa vanhempiensa kanssa, ja Erikan päivityksistä selviää, että New Yorkin matkaan on yhdistetty myös hänen isänsä syntymäpäivän juhlistaminen.
Erika on päivitellyt Instagram-storyynsa muutamia otoksia reissunsa ajalta, ja kuvissa on vilahdellut New Yorkin tutut nähtävyydet.
Nyt Erika lisäsi Instagram-tililleen myös kuvakarusellin, jossa on lukuisia otoksia perheen New Yorkin matkalta.
– NYC ja rakkahat, Erika kirjoittaa julkaisunsa saatetekstissä.
Kuvista käy ilmi, että perhe on ottanut matkallaan kaiken irti New Yorkin tarjonnasta.
Julkaisunsa kuvissa Erika myös poseeraa yhdessä sekä äitinsä että syntymäpäiviään juhlistavan isänsä kanssa.
Yllättäen julkaisun viimeisessä kuvassa Erika hymyilee leveästi salskean mieshenkilön kainalossa. Miehen kasvot on peitetty sydämellä, mutta mitä ilmeisimmin kyseessä on Erikan lääkärirakas.
Erika on ennenkin julkaissut yksittäisiä kuvia yhdessä murusensa kanssa, ja on aina peittänyt miehen kasvot sydänemojilla. Ensimmäistä kertaa mies poseerasi Erikan julkaisussa viime vuoden toukokuussa, kun pariskunta lomaili yhdessä Kreikassa.
Lähde: Seiska
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Sofia Belórfin väitetty kuvanmuokkaus aiheutti kohun – uskomattoman kapea vyötärö
- Rakastettu Hannele Lauri joutui sairaalaan: ”Luulen, että tämä ei mulla jää tähän”
- Kasinorakastajan blogi: Kisat alkaa ja vetolaput laulaa
- Kohumissi Sarah Dzafcen kimppuun hyökättiin
- Helmi Loukasmäki paljastaa vihdoin välit Dannyyn: ”Olemme…”
- Missikohu syvenee: Sunneva Sjögren lähettää tiukat terveiset kohumissi Sarah Dzafcelle
- Simo Frangénin lapselle Frans Frangénille rikostuomio
- Uusi käänne Miss Suomi -kohussa – Sarah Dzafce teki tutkintapyynnön poliisille
- IS: Remu Aaltonen liikkuu nykyisin rollaattorilla – ”Nuppi skulaa, kroppa tulee jäljessä”
- Vau mikä kesäkolli! Sami Uotila aiheuttaa sydämentykytystä ilman paitaa
- Tanssii tähtien kanssa -ohjelman kulisseissa kuohuu – katsojien suosikki ottaa hatkat
- Karu paljastus Haakonin ja Mette-Maritin avioliitosta: ”Jos avioliitto päättyisi”
- Simo Frangénin lapselle Frans Frangénille rikostuomio
- Kohumissi Sarah Dzafcen kimppuun hyökättiin
- Helmi Loukasmäki paljastaa vihdoin välit Dannyyn: ”Olemme…”
- Uusi käänne Miss Suomi -kohussa – Sarah Dzafce teki tutkintapyynnön poliisille
- Vau mikä kesäkolli! Sami Uotila aiheuttaa sydämentykytystä ilman paitaa
- Missikohu syvenee: Sunneva Sjögren lähettää tiukat terveiset kohumissi Sarah Dzafcelle
- Alexander Stubbin saunakuva nousi puheenaiheeksi
- Simo Frangénin ja Rosa Meriläisen lapsi Frans: ”En ole poika”