
Erna Huskon järkytys – teki rikosilmoituksen
Erna Husko on kohdannut ikävän vastoinkäymisen juuri ennen joulua, sillä hänen autoonsa on kohdistunut ilkivaltaa.
Helsingissä pysäköityneenä olleen auton ikkuna oli yön aikana rikottu. Hyvinvointivalmentajalla on punainen Mercedes-Benzin GLC-katumaasturi, joka maksaa lähes 80 000 euroa.
– Yöllä joku oli tehnyt ilkivaltaa autolleni. Tämä on kuulemma Helsingissä tällä hetkellä todella leviävä ongelma.
Erna ei kommentoinut sitä, oliko autosta varastettu jotain.
Ernan mukaan hän on tehnyt asiasta rikosilmoituksen.
– Vetää sanattomaksi ihmisten vastuuton käytös. Toisten ihmisten omaisuuteen kohdistunut ilkivalta on rikos. Tästä on tehty rikosilmoitus ja auto onneksi huollossa.
– Joulun alla olis miljoona asiaa hoidettavana ja tietysti kun vähiten sitä haluaisi että mitään extraa tapahtuu, niin sitte, Erna tiedotti Instagram-videotarinoissaan.
Hyvinvointivalmentaja on harmissaan tapahtuneesta. Ernan mukaan hänellä on turvaton olo tulevaisuuden suhteen.
– Oon niin tunne ihminen, että enpä tiedä miltä enää tuntuis ajaa autossa mihin on kohdistunut ilkivaltaa. Mulla pari kolme päivää aikaa miettiä jatkosuunnitelmia.
Erna näkee vastoinkäymisessään yllättäen myös hopeareunuksen. Erna harkitsee, jospa autoon kohdistunut ilkivalta voisi olla universumin merkki siitä, että hänen olisi aika hankkia uusi menopeli.
– Jospa tää oli sittenkin sign, että uutta vaan alle, 2025 let’s go, Erna kirjoitti Instagram-videotarinaansa.
Erna mainitsee erikseen Seiskalle saaneensa käyttöönsä hulppean ajoneuvon hänen autonsa huollon ajaksi.
– Sijaisautona toimii uusi ja kalliimpi Mersu, saapi nähdä jääkö sitten suoraan omaan käyttöön ja vanha vaihtoon, Erna totesi Seiskalle.
Erna on usein ollut otsikoissa liittyen autoonsa, sillä hän on kunnostautunut parkkisakkojen keräilijänä.
Erna tunnetaan ennen kaikkea urheiluvaikuttajana, mutta hän on saanut myös epäedullisen lempinimen ”törkyparkkikuningatar”, johtuen jo vuosia kestäneestä parkkisakkojen keräilyharrastuksestaan.
Erna on ansainnut nimityksensä pysäköityään punaisen Mercedes-Bentzinsä milloin keskelle kävelytietä, milloin supermarketin invapaikalle, ja milloin taas vain jättänyt parkkimaksun epähuomiossa maksamatta.
Lähde: Seiska
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Sureva Joel Harkimo: ”Ei vois olla enempää päin persettä”
- Kasinorakastajan blogi: Kuumat on kelit ja niin myös pelit!
- Shirly Karvinen bongattiin Ahdin keikalta – jatkuuko sutina?
- IS: Janni Hussi rikkoo vihdoin hiljaisuuden: ”On yhdessä sovittu näin”
- Ansku Bergströmillä uusi rakas: ”Hän saa mut nauramaan”
- Archie Cruzin ja Iida Vainion riita: pariskunta eri osoitteissa
- Asiantuntijalta karu arvio Meghanista ja Harrysta: ”En suosittelisi yhteistyötä”
- Archie Cruzilta tiukka avautuminen somessa: ”On harkinnan alla pystynkö jatkamaan parisuhteessa…”
- Harry ja Meghan kärsivät taloudellisen jättitappion – ”Kova isku”
- Mikko ja Helena Koivun riita kuumenee monella rintamalla – yksinhuoltajuus ja väitetyt rikokset pöydällä
- IS: Janni Hussi rikkoo vihdoin hiljaisuuden: ”On yhdessä sovittu näin”
- Sureva Joel Harkimo: ”Ei vois olla enempää päin persettä”
- Ansku Bergströmillä uusi rakas: ”Hän saa mut nauramaan”
- Shirly Karvinen bongattiin Ahdin keikalta – jatkuuko sutina?
- Archie Cruzin ja Iida Vainion riita: pariskunta eri osoitteissa
- Kasinorakastajan blogi: Kuumat on kelit ja niin myös pelit!