Archie Cruz julkaisee 6. maaliskuuta uuden singlensä Miehen taakka. Kappaleella kuullaan muun muassa sanat:

– Ja vaikka sais maineen petturin, yritin ainakin. Sitä vastaan taistelin, mutta heikko oisit ollut sinäkin.

Archie kertoi aiemmin Instagramissa suunnitelmistaan myydä keikkoja jälleen sosiaalisen median kautta.


– Aiemmin oon saanu myytyä näitä hyvin somen kautta, joten annetaan palaa taas! Huhtikuussa multa loppuu isyysvapaat ja sit ois kiva paukutella menemään kevään ja kesän mittaan. Akustinen show on homman nimi ja ohjelmisto omaa suomenkielistä + covereita, Archie kirjoitti.

Nykyään suomenkielistä iskelmäpoppia tekevä artisti on viime päivinä vihjannut tulevasta julkaisusta useilla somepäivityksillä. Yhdessä tuoreessa videossa Archie esittää ilmeisesti kappaleen kertosäettä. Taustalla näkyvien holvikaarien perusteella moni on päätellyt kuvauspaikan olevan kirkko.

Julkaisu on kerännyt runsaasti innostuneita reaktioita liekkiemojien kera. Yksi seuraajista toivoo raskaampaa linjaa:

– Anna tulla enemmän synkän kautta rock/heavy-fiiliksellä, niin tavoittaa useampia eli ei mitään tähän asti kuultua🤔.

Kommenttikentässä esitettiin myös kysymys Archien entisestä yhtyeestä.


– Veli! Näemmeköhän koskaan enää uutta Santa Cruzin levyä, tiedusteli eräs kansainvälinen fani.

Tähän Archielta saatiin vastaus.

– Olen sanonut virallisesti, että jos SC aikoo koskaan tehdä paluun, sen pitää olla alkuperäinen kokoonpano, olen myös sanonut olevani valmis keskustelemaan paluusta milloin tahansa. Muiden jäsenten tarvitsee vain ottaa minuun yhteyttä. Saa nähdä! Riippuu heistä tässä vaiheessa 🤘.

Helsingissä perustettu hard rock -yhtye Santa Cruz toimi vuosina 2007–2024 eri kokoonpanoilla. Archie oli yhtyeen keulakuva ja laulaja, kunnes muut jäsenet jättivät yhtyeen kesken kiertueen erimielisyyksien jälkeen.

Lähde: Seiska

LUE MYÖS: