Frederik heräsi Erika Vikmanin vierestä julkkisbileiden jälkeen: ”Mieleeni vyöryi eroottisia kuvia ja tunteita”
Junttidiskon kuningas Frederik, eli Ilkka Sysimetsä, 75, julkaisi tänään Harva meistä on Frederik -elämäkerran (Otava). Hän muistelee kirjassa tämän vuoden heinäkuussa järjestettyjä Teatterin 20-vuotisjuhlia, johon osallistui kymmenittäin julkisuudesta tuttuja kasvoja.
Frederik päätyi juhlista jatkoille räppäri Sini Sabotagen ja tämän miesystävän luokse Helsingin Hakaniemeen.
– Seurustelua jatkui parisen tuntia, mutta ennen pitkää isäntäpari vetäytyi yöpuulle makuuhuoneeseen. Panin merkille, että Sini jätti makuuhuoneen oven auki kuin tahtoen varjella seuraani jäänyttä kaunotarta mahdollisilta lähentely-yrityksiltä. Huippumallin mitat täyttävä yövieras ei tuntunut pelkäävän minua, Frederik muistelee.
Kaunotar oli vielä tuohon aikaan Dannyn kanssa seurustellut laulaja Erika Vikman, joka pyysi Frederikin illan aikana viereensä nukkumaan. Yösijaksi Erika pumppasi kahdelle hengelle tarkoitetun ilmapatjan.
– Kun patja oli saavuttanut muhkeat muotonsa, kellistyimme sen päälle vierekkäin. Muhkeiksi havaitsin myös seuralaiseni muodot, kun hän kumartui levittämään yllemme peiton. Olin onneni kukkuloilla, enkä ollut uskoa silmiäni, joten suljin ne. Mieleeni vyöryi eroottisia kuvia, aistimuksia ja tunteita.
Hän luuli aamulla, että oli nähnyt vain unta.
– Mutta sitten tunsin toisen kehon lämmön, ja kohottautuessani peiton alta hahmottui kurvikas nainen, jonka rauhallinen hengitys palautti mieleeni yön tapahtumat. Se oli kuin olikin totta, vieressäni makasi suomalainen Milon Venus, upea tangokuningattaremme Erika Vikman, johon en ollut tohtinut yöllä koskea.
Lue myös:
Laulaja Frederik ruotii elämäkerrassa salattuja naissuhteitaan: ”Luvassa enemmän lööppejä kuin Jari-Matti Latvalasta”
Oho! Helmi Loukasmäki onnitteli Dannya kuumalla kuvalla – Erika Vikman julkaisi oman versionsa
Erika Vikman pamautti Viiden jälkeen -ohjelmassa: ”Mä en ole kenellekään tilivelvollinen puhumaan asioistani”
LUE MYÖS:
- Käärijä hämmentää sekopäisessä asussa – nämä kuvat eivät jätä kylmäksi
- Pyhimys järkyttää: Myönsi viestittelyn lapsen kanssa
- Sanna Marinin ökymatka Emma-tyttären kanssa – katso harvinaiset kuvat
- Janni Hussi järkyttyi vauvauutisesta: ”Iso kriisi”
- Veronica Verho avautuu väleistään Vappu Pimiään:”Ei ole kunnioittavaa toimintaa”
- Frederik iski 50 vuotta nuoremman kaunottaren: ”Menin taas kerran syömään kuormasta”
- Prinsessa Catherinen syöpätaistelusta paljastui uutta tietoa
- Mert Otsamo paljastaa: Yllättävä suhdekuvio Kastanja Rauhalan kanssa
- Totuus Erja Häkkisen elämäkerran peruuntumisesta – ”Vääristelevää tarinaa”
- Tältä näyttävät Alexander Stubbin lapset – seuraajilta voimakas reaktio
- Veronica Verho avautuu väleistään Vappu Pimiään:”Ei ole kunnioittavaa toimintaa”
- Jaakko Parkkalin teko sai järkyttyneen vastaanoton – Kastanja Rauhalalta kaiken puhuva kommentti
- Janni Hussi järkyttyi vauvauutisesta: ”Iso kriisi”
- Frederik iski 50 vuotta nuoremman kaunottaren: ”Menin taas kerran syömään kuormasta”
- Sanna Marinin ökymatka Emma-tyttären kanssa – katso harvinaiset kuvat
- Mert Otsamo paljastaa: Yllättävä suhdekuvio Kastanja Rauhalan kanssa
- Tältä näyttävät Alexander Stubbin lapset – seuraajilta voimakas reaktio
- Prinsessa Catherinen syöpätaistelusta paljastui uutta tietoa
- Riikka Purralta paljastus parisuhteesta
- Käärijä hämmentää sekopäisessä asussa – nämä kuvat eivät jätä kylmäksi