Helena Koivu avautuu eroriidoista: ”Koittakaa välttää käräjäoikeutta”
Helena Koivu on jälleen jakanut ajatuksiaan Instagramin tarinoissa. Entisen jääkiekkoilijan Mikko Koivu ex-puolisona tunnettu Helena on viime vuosina ollut esillä mediassa lähinnä heidän pitkään jatkuneen ja monivaiheisen eroprosessinsa vuoksi.
Nyt hän käsittelee videoillaan yleisellä tasolla viranomaisten kanssa asioimista ja antaa seuraajilleen suoria neuvoja.
Helena aloittaa pohtimalla, millaista tukea erotilanteessa on ylipäätään saatavilla.
– Meillä on olemassa auttavia tahoja, mutta se apu on sellaista, että sitä saa vain, jos molemmat suostuvat siihen.
– Silloin se apu on sellaista, että he pystyvät auttamaan jotenkin.
Hän korostaa puhuvansa asiasta yleisellä tasolla eikä viittaavansa omaan eroonsa. Helenan mukaan ongelmatilanteet kärjistyvät erityisesti silloin, jos toinen osapuoli ei ole halukas sopimaan. Tällöin vaihtoehdot ovat hänen mukaansa rajalliset.
– Silloin ratkaisu on käräjäoikeus, Helena toteaa
Helena myöntää, että joissain tilanteissa oikeudellinen apu ja asian vieminen käräjäoikeuteen on välttämätöntä. Silti hän kehottaa harkitsemaan sitä tarkkaan.
– Suosittelen vahvasti kaikille: koittakaa välttää käräjäoikeutta, lakimiehiä ja viranomaisia, Helena sanoo videolla.
– Tehkää kaikkenne sen eteen, että pystytte keskenänne sopimaan, koska se on paras ratkaisu. Ennen kaikkea, jos mukana on lapsia, hän neuvoo seuraajiaan.
Lähde: Seiska
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Janni Hussi tekee erikoisen paljastuksen rinnoistaan
- Helena Koivu avautuu eroriidoista: ”Koittakaa välttää käräjäoikeutta”
- Robin avautuu parisuhteestaan
- Fani kysyi Santa Cruzin paluusta – Archie Cruzin vastaus puhuttaa
- Fanit huolissaan Käärijästä
- Iida Vainiolta paljastus uusista asumiskuvioista: ”Villi elämä oli raskasta”
- Huh mitä luksusta! Sara Siepin tuoreet vauvahankinnat eivät sovi jokaisen kukkarolle
- Sami Uotila suuteli kaunottaren kanssa yökerhossa – kuumaa!
- Erika Vikmanilta rohkea veto – faneilta suoraa puhetta
- Vau! Shirly Karvinen teki leuat loksauttavan muodonmuutoksen!
- Erika Vikmanilta rohkea veto – faneilta suoraa puhetta
- Robin avautuu parisuhteestaan
- Sara Sieppi sanoi hyvästit Pyry-rakkaalle – surullinen julkaisu
- Huh mitä luksusta! Sara Siepin tuoreet vauvahankinnat eivät sovi jokaisen kukkarolle
- Iida Vainiolta paljastus uusista asumiskuvioista: ”Villi elämä oli raskasta”
- Vau! Shirly Karvinen teki leuat loksauttavan muodonmuutoksen!
- Fanit huolissaan Käärijästä
- Sami Uotila suuteli kaunottaren kanssa yökerhossa – kuumaa!