Helena Koivu Seiskalle: Tämän vuoksi hän ei tule pois Yhdysvalloista
Helena Koivun päätöstä jäädä Yhdysvaltoihin on ihmetelty laajalti.
Helena Koivun on spekuloitu jäävän Yhdysvaltoihin uuden miehen vuoksi, mutta tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa, sillä Helena on omien sanojensa mukaan elänyt yksin jo jonkin aikaa keskittyääkseen erokiistaan.
Seiska uutisoi aiemmin tällä viikolla, että Helena Koivu oli tyrmännyt puheet miesystävästä.
Seiska: Helena Koivu ja jenkkikomistus: Ero!
Helena kertoi Seiskalle, että pahinta on kova ikävä lapsia kohtaan.
– Joskus ikävä saattaa tulla vaikka kesken ruokaostosten, enkä voi itkulleni mitään, Helena kertoo Seiskalle.
Helena on saanut paljon kannustuksia, mutta myös kritiikkiä.
Monet ihmettelevät miksi Helena Koivu ei vain tule Suomeen tavatakseen lapsiaan.
– Olen täällä edelleen siksi, että taistelen lasteni oikeuksien puolesta. Kuten olen jo aiemmin kertonut, he ovat syntyneet täällä Minnesotassa ja asuneet täällä koko elämänsä ajan, Helena kertoo Seiskalle.
– Heillä on täällä koulut, ystävät ja harrastukset. On siis lasten edun mukaista, että he saisivat jatkaa täällä elämäänsä. Nyt heidän äkillinen lähtönsä Suomeen on ollut shokki koko yhteisölle. Esimerkiksi yksi lasteni kaverin äiti kertoi, kuinka hänen lapsensa heräsi yöllä painajaiseen ja itki ystävänsä poissaoloa, Helena paljastaa Seiskalle.
Helena Koivulle kerätään rahaa netissä – Summa on lähes kolminkertaistunut eilisestä!
Minnesotassa alkava koulu herättää muissa lapsissa kysymyksiä.
– Lapseni ovat aloittaneet koulun Suomessa ilman, että minulle on edes ilmoitettu siitä. Minulla ja Mikolla on edelleen lasten yhteishuoltajuus, Helena painottaa.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Joel Harkimo avautuu: Tämän vuoksi eroprosessi jumittaa
- Mikko Leppilampi avautuu: ”Sä oot epäonnistuja”
- Archie Cruzin salamaluovuttaminen Erikoisjoukoissa herättää pahennusta: ”Oli niin isot puheet”
- Archie Cruzin kanssa sutinoinut brunette tekee paljastuksen Iida Vainiosta
- Joel Harkimo avautuu tunnoistaan – kommentoi välejään Janni Hussiin
- Archie Cruzin mysteeribrunetelta lisäpaljastuksia kohuviikonlopusta
- Sanna Marin romanttisissa tunnelmissa painijauroksen kanssa
- Tiukkaa tekstiä Archie Cruzista Erikoisjoukoissa – ”Ei riitä”
- Archie Cruzin ”kapakkanainen” avautuu – kertoo yksityiskohtia kohuillasta
- Meghanin tv-ohjelma kerää surkeita arvioita: ”Lavastettu, epäaito, tylsä”