HS: Antti Holma lopetti näyttelemisen – taustalla piinaava syy: ”Tämä on ollut tragediani”
Haluatko miljönääriksi -ohjelman juontajana pian nähtävä Antti Holma, 39, paljasti Helsingin Sanomien haastattelussa syyn, miksi hän päätti lopettaa näyttelemisen.
Holma valmistui teatteritaiteen maisteriksi vuonna 2008. Hän on näytellyt muun muassa Suomen Kansallisteatterissa sekä useissa tv-sarjoissa ja elokuvissa. Silti hän ei koe olevansa erityisen lahjakas näyttelijänä.
– Haluaisin hirveästi olla hyvä näyttelijä, mutta tajusin varhaisessa vaiheessa, että lahjoillani en töitä tule saamaan, Holma avautuu Helsingin Sanomille.
Hän myöntää, että julkisuus ja suosio auttoivat saamaan näyttelijän töitä mutta kokee, ettei ole menestynyt tarpeeksi näyttelijänä.
– Tämä on ollut Teatterikorkeakoulusta saakka tragediani. En näyttelijänä pääse mihinkään, mutta jos olen anttiholma, niin pääsen johonkin.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Holman pesti Haluatko miljonääriksi -ohjelman juontajana on kuitenkin miehelle mieluinen, vaikka ohjelmaa aiemmin juontaneen Jaajo Linnonmaan saappaisiin astuminen jännittikin.
– Ne on isot saappaat, mihin täytyy nyt astua. Tämä tehtävä on sellainen, että tässä ollaan ihmisten kanssa. En voi kirjottaa porilaisen Leenan suuhun repliikkejä ja hauskoja vitsejä, kun en mä voi kirjottaa niitä omaankaan suuhun. Siinä täytyy olla vaan hetkessä. Se on se, mihin mä tässä tähtään, Holma kertoi aiemmin ohjelman tiedotteessa.
Lähde: Helsingin Sanomat
Lue myös:
KIERRÄTYSVAPAITA
ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Väite: Beckhamien perheriidassa uusi käänne – Brooklyn voi henkisesti todella huonosti
- Meghanin käytös raivostutti fanit
- Joel Harkimo hikisissä tunnelmissa kahden kuuman kaunottaren kanssa
- Helena Koivu räiski yöllisiä selfieitä ökyalueella – katso kuvat!
- Kasinorakastajan blogi: Paras kausi on alkanut vihdoin!
- Uutta tietoa Flow-kohusta! Sanna Marinilla uusi mies käsipuolessa
- Ovatko Archie ja Iida sittenkään eronneet?
- Sanna Marinin Joni-kullalta yllätysilmoitus somessa
- Oho! Kerttu Rissanen ja Sami Uotila yhdessä lentokentällä
- Ansku Bergström ja uusi kulta kiihkeissä tunnelmissa – ”Oli aika villiä”