HS: Näyttelijä Lotta Lehtikarin perhettä kohtasi suuri tragedia – kaksi itsemurhaa kahden vuoden sisällä: ”Tunsin vihaa ja surua”
Kotikatu-sarjasta suuren yleisön tietoisuuteen noussut näyttelijä Lotta Lehtikari kertoo yhdessä isänsä Pekka Lehtikarin kanssa perhettään kohdanneesta tragediasta Helsingin Sanomien tuoreessa haastattelussa.
Lotan äiti sairasti pitkään kaksisuuntaista mielialahäiriötä, joka periytyi myös Lotan siskolle. Lopulta sekä äiti että sisko päätyivät tekemään itsemurhan. Aikaa tapausten välillä oli vain kaksi vuotta.
– Äiti oli matriarkka, jolle ei sanottu ei. Joskus puhkesi mania. Välillä hän oli väkivaltainen. Lapsena ajattelin, että äiti on paha. Isä oli taas liian kiltti. Halusin suojella ja auttaa häntä ja olin huolissani, kun hän ei pärjännyt äidille. Roolimme olivat ylösalaisin, Lotta avautuu Helsingin Sanomille.
Ulospäin Lehtikarien perheellä näytti asiat olevan loistavasti. Lotan vanhemmat olivat kotipaikkakunnallaan tunnettuja, ja heillä oli hyvät ammatit. Kukaan ulkopuolinen ei Lotan mukaan tiennyt, mitä kotona todellisuudessa tapahtui.
– Isää ei paljon näkynyt. Hän teki ympäripyöreitä työpäiviä, sillä ei pystynyt kohtaamaan äidin mielenterveysongelmia ja toksista avioliittoa, Lotta kuvailee haastattelussa.
– Välillä äidillä oli psykooseja, jotka olivat pelottavia. Häneen ei saanut yhteyttä, hän vain pyöri kotona aamutakissa. Hammaslääkärinä äiti lääkitsi itseään kirjoittamalla eri reseptejä. Väistelin häntä ja olin paljon pois kotoa.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Vuosien varrella äiti yritti kolme kertaa itsemurhaa.
– Masennus kroonistui, mutta hän ei löytänyt oikeanlaista apua. Arvasin, ettei hän kuole vanhuuteen. Kun äiti teki itsemurhan, tunsin vihaa ja surua. Isä tuki ja auttoi minua ja siskoani asioiden järjestämisessä.
Vuoden kuluttua myös Lotan sisko sai diagnoosin kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä.
– Se vei hänet syvälle epätoivoon. Sisko oli nähnyt, millaista äidin elämä oli ollut, eikä hän halunnut kokea samaa. Se, että hän päätyi itsemurhaan 34-vuotiaana, oli musertava sokki.
Lotta myöntää, että häntä piinasi pitkään raskaat ajatukset siitä, ettei hän kyennyt auttamaan siskoaan. Nykyisin näyttelijä muistaa siskonsa herkästi innostuvana, huumorintajuisena ja seurallisena ihmisenä.
– Isälle siskoni kuolema on yhä iso haava. Hän syyttää itseään, mutta minä olen yrittänyt sanoa, ettei hän ole vastuussa kaikesta, Lotta toteaa.
Tänä päivänä Lotta työskentelee näyttelemisen ohella myös rosen-terapeuttina, joka on hänen päätyönsä. Useita vuosia itsekin terapiassa käynyt Lotta kokee, että hänen tehtävänsä on auttaa muita ihmisiä.
– Nyt tragedioista on jo aikaa. Osaan arvostaa tasaista arkea. Sitä, kun isä paistaa meille kesällä muikkuja saaressa, Lotta kiteyttää.

Lue myös:
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kasinorakastajan blogi: Uusi rahapelilaki ja valvonta – missä mennään?
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Tietoa kirjoittajasta Joel Karhu
- Kierrätysvapaat ilmaiskierrokset 2026 – Määritelmä ja käytännön ehdot
- Tuohi Casino 2026 – Pikakasino arvioituna
- Verovapaat nettikasinot ilman rekisteröitymistä 2026
- Uudet nettikasinot 2026 – Mitä uudet kasinot tarjoavat?
- Suomalaiset nettikasinot 2026 – Turvalliset ja suomenkieliset kasinot
- Pikakasinot 2026 – Pelaa ilman rekisteröitymistä ja nosta voitot nopeasti
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Janni Hussilta koskettava avautuminen – ”Oon vuosia kipuillut”
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!