Santa Cruz -rockyhtyeen solisti Arttu Kuosmanen, eli tunnetummin Archie Cruz, on avannut elämänsä käännekohtia Helsingin Sanomien haastattelussa. Kuosmanen kertoo haastattelussa halunneensa aina rocktähdeksi, ja kun unelma vihdoin toteutui, sai hän osansa sekä rocktähteyden hyvistä että huonoista puolista.

Santa Cruzin alkuperäiseen kokoonpanoon kuuluivat Kuosmasen lisäksi Joonas Parkkonen (Johnny Cruz), Mitja Toivanen (Middy Cruz) ja Tapani Fagerström (Tazzy Cruz). Vuonna 2013 julkaistun esikoislevyn myötä bändi pääsi kiertämään Eurooppaan, ja toinen levy avasi tien Yhdysvaltoihin.

Suosion kasvaessa myös alkoholin kulutus ja bileiden määrä kasvoi.

– Niinä vuosina tapahtui koko ajan kaikkea. Hommat kasvoivat, bileet paranivat, Kuosmanen muistelee kiertue-elämää Helsingin Sanomissa.

Mikäli kuva ei näy, voit katsoa sen myös täältä.

Ei kuitenkaan mennyt montaa vuotta, kunnes Kuosmasesta alkoi tuntua siltä, ettei jatkuva juhliminen enää ollut hauskaa. Vuonna 2016 Kuosmanen koki pakonomaista tarvetta jatkaa juhlintaa myös kotonaan.

– Etsin sitä samaa fiilistä kuin alussa, mutta sitä ei enää tullut, Kuosmanen sanoo.

Kohtalokas kiertue ja uusi kokoonpano

Samoihin aikoihin myös bändin jäsenten välit alkoivat tulehtua pahasti. Ilmapiiri oli huono, mutta tästä huolimatta bändi suuntasi kiertueelle Yhdysvaltoihin vuonna 2018. Tuolla kiertueella bändin taru päättyi näyttävästi, kun Kuosmanen jätettiin keikkabussista tien varteen.

Maaliskuussa 2018 Santa Cruz ilmoitti Facebook-sivullaan, että yhtye on hajonnut ja loppukiertue peruttu. Kuosmasta lukuun ottamatta kaikki muut yhtyeen jäsenet ilmoittivat jättäneensä Santa Cruzin.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen klikkaamalla tästä.

Sittemmin Kuosmanen perusti Santa Cruzin uudelleen ja uusi kokoonpano julkaisi myös yhden pitkäsoiton. Bändin suosio hiipui kuitenkin hiljalleen vuoden 2019 loppuun mennessä.

Villit vuodet johtivat terapiaan

Vuosi 2020 ja koronapandemia toivat Kuosmasen Yhdysvalloista takaisin Suomeen. HS:n mukaan Suomessa mies tajusi, että jotain oli tehtävä, ettei oma tulevaisuus olisi yhtä surkea kuin monilla muilla takavuosien rocktähdillä.

Hän ymmärsi kärsineensä päihdeongelmasta ja hakeutui vieroitushoitoon ja terapiaan. Terapian myötä hän on myös ajatellut paljon Santa Cruzin huippuvuosia ja niiden aikaista käytöstään.

– Silloin ajattelin vain, että kaikki on muiden syytä. Samalla en tajunnut omaa muutostani ollenkaan. On varmasti ollut raskasta seurata, miten oma kaveri muuttuu ja miten sillä nousee kusi päähän, Kuosmanen kertoo HS:lle.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen myös täältä.

Terapia on saanut miehen pohtimaan myös Santa Cruzin mahdollista yhteen paluuta. Hän yrittikin soittaa Parkkoselle pyytääkseen anteeksi ja sopiakseen, mutta vastaanotto oli kylmä.

– Joonas löi luurin korvaan. Hän ei selvästi halua olla missään tekemisissä kanssani, Kuosmanen sanoo.

Kuosmanen on mukana vuonna 2021 esitettävässä Selviytyjät Suomi -ohjelmassa.

Lue myös:

Salkkarit-tähti Kerttu Rissanen yhdistettiin kohurokkari Archie Cruziin – näin näyttelijä kommentoi parin välejä!

Selviytyjiin osallistuneen rokkari Archie Cruzin huikea muodonmuutos – katso kuvat!

Archie Cruz vietti öitä suomalaisen pornotähden kanssa – kommentoi suhdetta Seiskalle!