Kuva: Instagram @crystalhefner
Hugh Hefnerin leskivaimo Crystal kävi lähellä kuolemaa: ”Minun olisi pitänyt oppia läksyni”
Hugh Hefnerin entinen vaimo playboy-malli Crystal Hefner, 34, avautuu Instagram-tilillään hänelle tehdystä kauneusoperaatiosta, joka oli viedä kaunottaren hengen.
Crystal kärsi terveysongelmista jo ennen aviomiehensä kuolemaa ja lopulta oireiden syyksi paljastuivat naisen rintaimplantit. Hän poistatti implantit vuonna 2016 ja hänen terveytensä parani sen myötä, mutta sitten Hugh sairastui ja menehtyi lopulta syyskuussa 2017. Crystal jäi leskeksi ja vietti hiljaiseloa ja matkusteli.
Vihdoin viime kesänä Crystal löysi rinnalleen uuden kumppanin, 32-vuotiaan avaruusalusinsinööri Nathan Levin. Lokakuussa tapahtui kuitenkin jotain odottamatonta. Crystalille tehtiin kauneusleikkaus, joka meinasi päättää hänen elämänsä.
– Minulle tehtiin rasvansiirtoleikkaus ja oli lähellä etten olisi selvinnyt. Menetin puolet elimistöni verestä ja päädyin sairaalaan, jossa minulle tehtiin verensiirto, Crystal kirjoittaa Instagram-julkaisussaan.
Hän kertoo kuntoutuneensa hiljalleen ja voivansa nyt hyvin.
– Olen kannattanut luonnollisuutta siitä lähtien kun sairastuin pahoin ja poistin implanttini ja kaiken myrkyllisen kehostani 2016. Minun olisi pitänyt oppia läksyni, mutta luulen, että maailmankaikkeus lähettää sinulle saman oppitunnin, kunnes opit siitä.
Crystal kyseenalaistaakin kirjoituksessaan ulkonäkökeskeisen nykykulttuurin.
– Siinä miten kulttuurimme määrittelee kauneuden, on mahdotonta pysyä mukana. Tiedän sen omasta pahimmasta kokemuksestani. Kymmenen vuoden ajan arvoni perustui siihen, kuinka hyvältä näytin. Minua palkittiin ja ansaitsin elantoni ulkonäköni perusteella.
Hän kertoo muistuttavansa nykyään päivittäin itseään siitä, että on arvokas ja kelvollinen.
– Ja sillä ei ole mitään tekemistä ulkonäköni kanssa.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä. Crystal ja Nathan ovat pitäneet pitkään sometaukoa ja keskittyneet omaan hyvinvointiinsa. Pari palasi sosiaaliseen mediaan vuoden vaihduttua, jolloin Nathan julkaisi heistä onnellisen yhteiskuvan.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä. Lue myös: IS: Martina Aitolehti ei sulata lihavuuden hyväksymistä: ”Tuossa kohtaa kehopositiivisuusviesti on mennyt metsään” Sara Sieppi paljasti lihoneensa 10 kiloa – julkaisi tuoreen alusvaatekuvan ja lähettää tiukat terveiset arvostelijoille
LUE MYÖS:
- Salkkareiden shokkikäänne: Ismo jättää Pihlajakadun
- Vau! Alexander Stubb poseeraa Hollywoodin supertähden kanssa
- Suvi Pitkänen haukkuu Suomen: ”Toksinen maa”
- Asiantuntijalta jäätävä arvio Williamin ja Harryn suhteesta: ”Tilanne on muuttunut…”
- Kasinorakastajan blogi: Rahajunan paluu ja tuliset chilit!
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Suvi Pitkänen haukkuu Suomen: ”Toksinen maa”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Asiantuntijalta jäätävä arvio Williamin ja Harryn suhteesta: ”Tilanne on muuttunut…”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”