Sara Sieppi, joka odottaa esikoistaan, tunnetaan huolellisesta ja harkitusta sisustustyylistään. Keväällä syntyvän vauvan myötä hän on saanut uudenlaisen sisustusprojektin, kun katse on kääntynyt lastenhuoneen puolelle.

Sara kertoi aiemmin Instagram-tarinoissaan tehneensä hankintoja tulevaa perheenlisäystä varten ja vihjasi esittelevänsä ostoksia myöhemmin tarkemmin. Nyt seuraajat ovat saaneet ensimmäisiä välähdyksiä uusista kalusteista.

Sunnuntaina 22. helmikuuta Sara kertoi Instagramissa, että hänen lapsuudenperheensä saapui vierailulle Helsinkiin hänen ja jalkapalloilijapuolisonsa Pyry Soirin kotiin.

– Mun perhe tuli viikonlopuksi pohjoisesta Helsinkiin. Laittoi mut pois keittiöstä, tyhjensi laatikot, kasasi vauvan huonekalut, hemmotteli lahjoilla ja käski mun vaan olla. En ehkä kestä, Sara kirjoitti.

Kuvista käy ilmi, että vauvan huoneeseen on koottu puinen hoitopöytä ja kehto. Seiskan selvityksen mukaan hoitopöytä on Stokken Sleepi -mallia, jonka hinta erillisen tason kanssa nousee uutena lähes 900 euroon.

Vieressä näkyy mintunvihreä Banwoodin lasten kolmipyörä, jonka hinta on noin 150 euroa. Kehton pohjalla lepää myös noin 50 euron arvoinen Adidas-merkkinen lasten verryttelyasu.

Sara ja Pyry elävät etäsuhteessa, ja he joutuivat hiljattain jälleen eroon toisistaan. Sara vietti kymmenen päivää Kreikassa Pyryn luona tämän muutettua maahan paikallisen jalkapalloseuran sopimuksen myötä.

Sieppi & Särkkä -podcastin tuoreella kaudella Sara on kertonut, että etäsuhdejärjestely tuntuu hänen mukaansa kuormittavan enemmän muita kuin heitä itseään.

Lähde: Seiska

LUE MYÖS: