
Huippukokki Tommi Tuominen menetti rakkaan lemmikkinsä karmealla tavalla – ”Olen syyttänyt itseäni”
Kokkisota-ohjelmassakin nähty huippukokki Tommi Tuominen kertoi Instagram-tilillään menettäneensä rakkaan koiransa Patin karmealla tavalla. Hän kertoo tapahtuneesta varoittaakseen muita koiranomistajia.
Tuominen kertoo saaneensa Patin vajaa kymmenen vuotta sitten ja kaksikko on siitä lähtien ollut erottamaton. Viime lauantaina Pati alkoi kuitenkin nilkuttaa takajalkaansa ja Tuominen vei lemmikkinsä eläinsairaalan päivystykseen tarkistettavaksi.
– Arvio oli niillä tiedoin polvivamma. Diagnoosi oli ikävä kyllä väärä. Maanantaina jalan turvotus lisääntyi ja levisi vatsan alueelle.
Tuominen vei Patin lisätutkimuksiin sairaalaan, mutta oireille ei löytynyt järkevää selitystä kunnes lääkäri kysyi voisiko kyseessä olla käärmeen purema.
– Silloin minulla välähti, että olen nähnyt kotipihallamme jyrsijätorjuntalaatikon. Oireet täsmäsivät rotanmyrkkyyn ja hätä oli suuri.
– Kun lähdimme kuljettamaan Patia tehohoitoon Vantaalle niin hänen vointinsa oli romahtanut. Hänen vatsansa ihosta tihkui verta, samoin kynnet. Silmät olivat myös veriset. Pati vietiin Vantaalle teho-osastolle hoidettavaksi ja toivo tehokkaan hoidon tuomasta helpotuksesta oli vielä olemassa.
Hyvästä hoidosta huolimatta Tuominen sai yöllä pahimman mahdollisen puhelun. Pati oli menehtynyt sisäiseen verenvuotoon.
– Sydäntäsärkevät jäähyväiset jätettiin samalla, kun toinen koiramme testattiin myrkytyksen varalta. Selvisi, että myös hänen veriarvoissaan on merkkejä rotanmyrkystä. Hoito saatiin onneksi hänen kohdallaan aloitettua ajoissa ja ennusteet toipumisesta ovat hyvät.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
Tuominen kertoo, että taloyhtiön piha-alueella oli aloitettu jyrsijäkarkoitus, mutta asukkaita ei oltu tiedotettu hengenvaarallisen myrkyn käyttämisestä.
– Tuholaistorjunta-alan yritys oli vain ripotellut laatikot pitkin talomme pihamaata. Laatikoita ei ollut kiinnitetty mitenkään. Talossamme on paljon koiria, ja käytämme pihaa aktiivisesti myös ystäviemme kanssa joilla on pieniä lapsia.
– Yksi laatikoista oli jätetty käyttämämme kasvimaan välittömään läheisyyteen. Syömme siellä kasvatettuja vihanneksia yhdessä naapuriperheen kanssa.
Tuominen kertoo julkaisun kommenteissa tehneensä asiasta rikosilmoituksen.
– Olen syyttänyt itseäni siitä, etten pystynyt suojelemaan Patia tältä. Tosiasia kuitenkin on, ettei siihen annettu mitään mahdollisuutta.
Lue myös:
Hymy: Miss Suomen suuri suru perhepiirissä – ”Se oli minulle kova paikka”
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Elizabethin suosikilta jäätävä kuitti – Meghanille ei apu kelvannut
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä paljastui
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Kasinorakastajan blogi: Kesäbonuksia 2025
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Perhedraaman karmiva tulos: Brooklyn Beckhamin välit vanhempiin täysin poikki
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä paljastui
- Elizabethin suosikilta jäätävä kuitti – Meghanille ei apu kelvannut
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Emma Kimiläinen rohkeassa asussa: “Miten tuo yläosa pysyy?”
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat