Kuva: Twitter - AnniinaValtonen
IL: Meteorologi Anniina Valtonen paljastaa suosionsa kääntöpuolen – kertoo karmivasta tapauksesta: ”Jollakin onnenkantamoisella sain hänet lopettamaan”
Ylen suosittu meteorologi Anniina Valtonen, 31, istahti Susanne Päivärinnan haastateltavaksi Sensuroimaton Päivärinta -ohjelmassa ja kertoi muun muassa suosion mukanaan tuomista haasteista.
Nastolasta kotoisin oleva Valtonen on noussut miljoonayleisön suosikkimeteorologiksi aurinkoisella ja rennolla olemuksellaan. Hän myöntää, että saa paljon ehdotuksia muun muassa sosiaalisen median kautta, mutta jättää ehdotukset omaan arvoonsa.
Muistissa on kuitenkin pelottava tapaus, joka sattui Valtosen työskennellessä vielä Nelosen meteorologina. Hän kohtasi tuolloin yli-innokkaan stalkkerin, joka oli ilmeisesti seurannut Valtosen liikkeitä ja odotti häntä työpaikan porteilla töiden jälkeen.
– Hän oli siellä työpaikan porteilla vastassa kun lähdin töistä ja lähti seuraamaan minua, Valtonen kertoo Päivärinnalle.
– Hän tuli ihan juttelemaan minulle ja sanoi, että meidän pitäisi lähteä illalliselle hänen äitinsä luokse ja että olen hänen puoliso.
Valtonen selitti miehelle, ettei ole koskaan tavannut häntä ja sanoi olevansa matkalla kotiin, jossa aviomies odottaa.
– Tämä mies suuttui hirveästi, että kuinka minä voin valehdella hänelle, johtaa harhaan ja pettää häntä. Olemme pari ja minun kuuluu lähteä hänen äitinsä luokse.
Valtosen mukaan mies ei varsinaisesti käynyt häneen käsiksi, vaikka tarttuikin käsivarresta kiinni ja seurasi Valtosta vielä rautatieasemalle saakka.
– Jollakin onnenkantamoisella sain hänet lopettamaan ja totesin meneväni kotiin. Junamatka oli ihan hirveä, koska en tiennyt onko hän kuitenkin tullut perässäni, Valtonen muistelee.
Tapauksen jälkeen Valtonen kulki kuukauden ajan taksilla töihin ja sieltä lähtiessä vartijat kiersivät alueen varmistaakseen, ettei mies ole paikalla. Valvontakameroista saatua kuvaa ahdistelijasta levitettiin myös aktiivisesti Valtosen asuinalueella ja ihmisiä pyydettiin ilmoittamaan poliisille, mikäli tätä näkyisi alueella.
– Kyllä minulla puoli vuotta meni, että uskalsin esimerkiksi ulkoiluttaa koiraa yksin illalla ja tänä päivänäkin miehen kuva löytyy minun läppäriltä, vaikka tapauksesta on nyt melkein kymmenen vuotta aikaa. Ei siitä pääse eroon.
Lue myös:
Katso video! Meteorologi hauskuutti suorassa lähetyksessä sanasekoilullaan – katsojat ihastuivat: ”Huikeaa kielen uudistamista!”
IL: Meteorologi Kerttu Kotakorpi paljastaa saavansa törkyviestejä ja outoja kyselyjä: ”Olin niin hämmentynyt, että vain tuijotin kysyjää”
LUE MYÖS:
- Salkkareiden shokkikäänne: Ismo jättää Pihlajakadun
- Vau! Alexander Stubb poseeraa Hollywoodin supertähden kanssa
- Suvi Pitkänen haukkuu Suomen: ”Toksinen maa”
- Asiantuntijalta jäätävä arvio Williamin ja Harryn suhteesta: ”Tilanne on muuttunut…”
- Kasinorakastajan blogi: Rahajunan paluu ja tuliset chilit!
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Suvi Pitkänen haukkuu Suomen: ”Toksinen maa”
- Salkkareiden shokkikäänne: Ismo jättää Pihlajakadun
- Asiantuntijalta jäätävä arvio Williamin ja Harryn suhteesta: ”Tilanne on muuttunut…”
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja