Kuva: AOP
IL: Popstars-tähti Jonna Christensenin äiti kuoli sarjahukuttajan maatilalla – ”Äiti koetti päästä niistä porukoista pois”
Suositusta Popstars-ohjelmasta aikoinaan julkisuuteen noussut Jonna Christensen (os. Pirinen) kertoo Iltalehti Plus -lehden tuoreessa haastattelussa äitinsä traagisesta kuolemasta.
2000-luvun alun hiteistään Tyytyväinen, Paljon tarjolla ja Sateen jälkeen tunnettu Christensen asui keväällä 2008 Los Angelesissa, kun hänen isänsä pyysi häntä yllättäen soittamaan Skype-puhelun. Puhelussa isä kertoi tyttärelleen suru-uutisen: Christensenin äiti oli menehtynyt.
Poliisien mukaan äiti oli kuollut tukehtumalla ruokaan, mutta naisen verestä oli löytynyt alkoholia ja yliannostus lääkkeitä.
Christensen kertoo Iltalehdelle, että hänen äitinsä oli alkoholisti ja liikkui epämääräisessä seurassa. Äiti oli ystävystynyt esimerkiksi sarjahukuttajana tunnnetun Pekka Seppäsen kanssa, joka tuomittiin vuonna 2017 muun muassa kahdesta taposta ja kolmesta tapon yrityksestä.
– Äiti koetti päästä niistä porukoista pois. Hän sanoi ettei tiedä, pääseekö heistä ikinä elävänä eroon, Christensen toteaa Iltalehdelle.
Seppänen oli yrittänyt kesällä 2007 hukuttaa Christensenin äidin sekä muita päihtyneitä ja uimataidottomia ihmisiä, kun hän kaatoi seurueen veneen järvellä. Tapahtumasta huolimatta jäi äiti oleilemaan Seppäsen maatilalle, jossa hän lopulta myös sai surmansa.
Christensenin ja hänen äitinsä välit olivat aina vaikeat, mutta oman tyttärensä saatuaan on laulaja muistellut äitiään haikeudella.
– Olisi hienoa, jos tyttärelläni olisi isoäiti elossa. Se on surullista, mutta koetan olla takertumatta siihen, Christensen muotoilee.
Lue myös:
IS: Jukka Hildén saa kuulla tv:ssä rankkoja asioista suvustaan – katkaisi välit vuosia sitten: ”Haluaisin vain ymmärtää”
Seiska: Johanna Tukiaisen avomies sai ankaran vankeustuomion – ”Kuukausien painajainen tuli päätökseensä”
Huuhkajien tähtipelaaja paljasti, mitä vastustaja hänelle sanoi – törkeä rasistinen kommentti pöyristyttää
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Sara Siepiltä paljastus parisuhteesta: ”Tuntuisi väärältä”
- Uusi käänne Helena Koivun rikosjutussa
- Kasinorakastajan blogi: Pelaajansuojaa vai näennäissuojaa?
- Elina Gustafssonilta paljastus Susani Mahadurasta: ”Kun viimein löydettiin toisemme”
- Archie Cruz lähes tunnistamattomana: ”Mitäs sanotte?”
- Huh! Näin älyttömän summan Jere Karalahti tuhlasi huumeisiin
- Sanna Marinin asuntoa ei vieläkään myyty – välittäjältä suoraa puhetta
- Huh! Brooklyn Beckhamin Nicola-vaimo saa isältään miljoonan kuukaudessa!
- Janni Hussilta suoraa puhetta nykyisestä asumistilanteesta
- Joel Harkimolta yllätysveto deittailuun liittyen
- Huh! Näin älyttömän summan Jere Karalahti tuhlasi huumeisiin
- Archie Cruz lähes tunnistamattomana: ”Mitäs sanotte?”
- Janni Hussilta suoraa puhetta nykyisestä asumistilanteesta
- Uusi käänne Helena Koivun rikosjutussa
- Elina Gustafssonilta paljastus Susani Mahadurasta: ”Kun viimein löydettiin toisemme”
- Sanna Marinin asuntoa ei vieläkään myyty – välittäjältä suoraa puhetta
- Sara Siepiltä paljastus parisuhteesta: ”Tuntuisi väärältä”
- Janni Hussilta uutispommi: ”Oon pitkään haaveillut”
- Huh! Brooklyn Beckhamin Nicola-vaimo saa isältään miljoonan kuukaudessa!
- Joel Harkimolta yllätysveto deittailuun liittyen