
IS: Sara Chafakin ja Jeffrey-rakkaan suhde alkoi yllättävällä tavalla – ”Minä olin ihan perinteisen hirveä naamataulustani”
Vuoden 2012 Miss Suomena tunnetuksi tullut Sara Chafak ja hänen avopuolisonsa Jeffrey Lawman kertovat suhteensa alkuvaiheesta Ilta-Sanomien tuoreessa haastattelussa.
Chafak ja Lawman ovat seurustelleet noin kahden vuoden ajan ja haaveilevat parhaillaan perheenlisäyksestä. Saman katon alle Lawmanin Espoossa sijaitsevaan asuntoon pariskunta muutti puoli vuotta sitten.
Kaksikko tapasi toisensa sattumalta rappukäytävässä, kun Lawman oli ystävänsä radiojuontaja Alexander Eklundin kanssa matkalla tämän luo ja Cahafak puolestaan lähdössä äitinsä kanssa samassa kerrostalossa asuvan sukulaisensa luota kylästä.
Chafakin mieleen on jäänyt vahvasti se, kuinka hän yritti livistää tilanteesta mahdollisimman nopeasti pois.
– Siis minähän olin ihan perinteisen hirveä naamataulustani, kun näimme, Chafak kertoo Ilta-Sanomille.
– Hoputin vaan äitiäni, että nyt eteenpäin. Olin juuri tullut sukulaisilta ilman meikkiä ja pöllähtäneen näköisenä, enkä halunnut nähdä ketään sattumalta, hän jatkaa nauraen.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Chafak myöntää tunnistaneensa Lawmanin Love Island -ohjelman voittajaksi. Lawman ei kuitenkaan vielä tässä vaiheessa tiennyt, kuka Chafak oli.
Onneksi Lawmanin ystävä Alexander Eklund osasi kertoa miehelle Chafakin nimen.
– Pidin Saraa todella kauniina ja menin stalkkaamaan hänet heti Instagramista, Lawman paljastaa.
Hetken mietittyään otti Lawman yhteyttä Chafakiin ja lopulta kaksikko päätyi treffeille, jotka kaikesta päätellen sujuivat ilmeisen hyvin.
Pariskunta odotti pitkään ennen kuin toi suhteensa julkisuuteen, sillä molemmat halusivat ensin itse olla varmoja siitä, missä mennään.
– On paljon helpompaa, kun omaan parisuhteeseen ei tule minkäänlaista kommenttia ulkopuolisilta ennen kuin itsekään tietää, mitä tapahtuu. Varsinkin somessa ihmiset yrittävät aina hakea jotain vikaa kaikesta, Lawman toteaa.
– Kyllä. Ulkopuoliset tekijät voivat yrittää pilata tai hankaloittaa alussa olevaa suhdetta helposti, Chafak summaa.
Lue myös:
Sara Chafak söpöilee sängyssä Jeffrey-rakkaansa kanssa – ”Kukkuu rakastaja”
Sara Chafak vastaa seuraajiensa olettamuksiin – avautuu lapsihaaveistaan ja rikkaudesta!
Sara Chafakilta mystinen päivitys: ”Jatkuvasti niitä h*lvetin päämääriä ja tavoitteita”
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Muistatko vielä maailman kuumimman vangin? Katso miltä hän näyttää tänä päivänä
- Jere Karalahti jakoi pöyristyttävän tekstin: ”Piti erota muijasta, että sai…”
- Esko Eerikäisen ulkonäkö muuttui pysyvästi – operaatiolla kova hintalappu
- Iida Vainio jyrähti ja poisti Instagram-tilinsä: ”Nyt jotain rajaa s**tana”
- Wilma Murto julkaisi kuvan täysin luomuna: tältä hän näyttää ilman meikkiä – kuva
- Näin nuorena Niko Ranta-aho kokeili huumeita: Tajuttomana ja suu vaahdossa ambulanssiin
- Tyrmäävä muodonmuutos! Iida Vainio julkaisi huikeat kuvat: ”Ruotsalainen blondi, kyllä kiitos”
- Helena Koivun tilitys jatkuu: ”Hanipuppelin kanssa mennään naimisiin ja mulk*sta erotaan”
- Antti Tuisku paljasti vatsalihaksensa: mies on kuin veistos – kuva
- Avioero! Petri Tykkä haki avioeroa – lue millaiset terveiset hän kirjoitti Karita-vaimolle
- Seiska: tässä on Sanna Marinin uusi rakas – tapasi miehen jo pari vuotta sitten
- Marika Fingerroos auton kyydissä vako esillä – ”Nythän on lämmin”
- Kuvankaunis Jennika Vikman muuntautui siskokseen: ”Erika ei päässy ite ni esitin häntä”
- Erika Vikman jälleen kuumana: poseerasi bussin edessä pakarat vilkkuen
- Hui! Onko Erika Vikmanin bussin kyljessä kaksi luodinreikää? – kuva
- Hui! Shakiraa uhkaa jopa 8 vuoden vankeustuomio – tässä syy
- Maria Veitola tyrmäsi PS nuoriso ry:n somevideon: ”Hirveä video”
- Jasmin Voutilainen olisi täyttänyt tänään 28 vuotta – tilille tehtiin koskettava päivitys
- Marika Fingerroos laittaa ruokaa videolla – rintavarustus meinasi pursakahtaa kulhoon
- Tältä julkisuudesta kadonnut Sara La Fountain, 42, näyttää nykyään – aivan kuin parikymppinen!