Kuva: MTV Pressi
IS: Suvi Teräsniskalle selvisi televisiossa harvinaisen sukunimen taustat – ”Todellinen yllätys”
Laulaja Suvi Teräsniska selvittelee sukujuuriaan ensi maanantain Sukuni salat -jaksossa juontaja Marja Hintikan kanssa. Teräsniskalle paljastuu selvityksen myötä, että tämän juuret ovat vahvasti Lapissa ja Ruotsissa.
Suvun historiaan tutustuessa laulajalle paljastuu myös hänen poikkeuksellisen sukunimensä taustat. Teräsniska kertoo tienneensä jo etukäteen, että hänen isoisänsä on kääntänyt sukunimen 1930-luvulla ruotsinkielisestä sukunimestä Ståhlbacka.
Ohjelmassa selviää, että alkujaan kyseessä on kuitenkin täysin keksitty nimi. Nimen keksi 1670-luvulla Teräsniskan isän puolen esi-isä Jöns Olofsson. Kuparikaivoksella työskennellyt Jöns valitsi itselleen uuden sukunimen, kun hänet ylennettiin aikanaan työnjohtajaksi ja hän sai vastuulleen oman louhoksen.
– Oli todellinen yllätys, että sukuni nimi on ikään kuin keksitty nimi, Teräsniska kommentoi asiaa Ilta-Sanomille.
Jos kuva ei näy, katso se täältä. Teräsniska on naimisissa puolisonsa Simo Aallon kanssa. Hän kertoo tienneensä jo nuorena, että haluaisi pitää oman sukunimensä avioituessaan, ja näin myös kävi. Pariskunnan kolme poikaa ovat kaikki Teräsniskoja. Suvi Teräsniskan Sukuni salat -jakso nähdään MTV3-kanavalla maanantaina 15. maaliskuuta klo 20.00. Jakso on katsottavissa jo nyt C More -palvelussa. Lue myös: HS: Pete Parkkosen isoäidin varjeltu salaisuus paljastui – tummat piirteet periytyivät martiniquelaiselta muusikkoisoisältä Suvi Teräsniska on taksin suurkuluttaja – nämä kaksi asiaa kuljettajan toiminnassa saa hänet ärsyyntymään!
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Janni Hussilta koskettava avautuminen – ”Oon vuosia kipuillut”
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Kasinorakastajan blogi: Pelkästään loistavia pelejä tarjolla
- Sofia Belórf sai itkukohtauksen lennolla – ”Itken jatkuvasti”
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Jari Sillanpään käytös Kanarialla herätti järkytystä – katso oudot kuvat
- Joel Harkimo toi kameroiden eteen elämänsä naisen – ”Rakkaus näkyy selvästi”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan